keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Autoseksiä :)

Livetarina tältä viikolta, kiimainen ja pikainen :)


Olin niin kiimassa, olin ollut puutteessa jo melkein viikon. Juhannusnainnit menivät sivu suun. Töitä on pakko painaa, kun niitä on ja niistä saa vielä kohtuullisen korvauksenkin. Sen vuoksi juhannusheiloista saivat nauttia jotkut muut kuin minä.

Oltiin textailtu ennen juhannusta, sinä suorastaan anoit, että oltaisiin tavattu. Mutta ei osuneet ajat yksiin, vaikka aamusta alkaen pommitit tekstiviesteillä. Aatonaattona viimeinen juhannustoivotus, jossa totesit, että sinuun ei saa yhteyttä ennen elokuuta.

Siksi minua hymyilytti, kun ilmestyit sättiin. Olin saanut sinut koukkuun. Koukkuun omaan kiimaani ja hulluuteeni. Tosin ihan tahattomasti, minä en voi itselleni ja luonteelleni mitään, minä vaan sattumoisin rakastan seksiä ja sitä miltä kiimanen kulli tuntuu märässä pillussani ja kuumassa suussani. Pyysit minulta jotain huomiota....edes jotain. Kielsin siis sinua runkkaamasta. Ja sitomaan kullisi tiukasti ja ottamaan siitä kuvia minulle.

Aamulla heräsin siihen, että kaksi tekstiviestiä tuli puhelimeeni. Olin valvonut melkein aamuun asti, minua panetti ja olin kiimainen. Yöllä olin runkannut itseni orkkuun kolmesti ja nälkä vain kasvoi. Minun kiimaani ei itsetyydytys helpota yhtään, päinvastoin. Avasin viestit. Ihana kulli, iso ja paksu. Tiukasti paketissa. Kivekset puristuneina ja kullin  varsi suonikkaana. Silmäni ahmivat videota, jonka olit kuvannut. Tunsin melkein huulillani kovan kullin ja paljaan terskan. Ja minua panetti vaan enemmän.

"Nice", minä vastasin. Ja sinä soitit heti. Olit liikkeellä, auton kanssa parkissa, kulli kädessä. Sanoit, että et kestä, kun et saa runkata. Annoin luvan hyväillä, mutta ei laueta. Kuuntelin, miten sinä yritit pitää pintasi. Äänesi värisi kiimasta, kun kerroin miten upotin kaksi sormeani märkään pilluuni ja maistelin niitä kuuluvasti puhelimessa. Sitten, töks! Kulli housuihin ja puhelu päättyy tähän. Hymyilin itsekseni, kun ajattelin, miten nöyrästi sinä tottelit minua. Alustavasti sovittiin, että saatetaan nähdä päivällä pikaisesti.

Tekstiviesti tuli varmaan parin tunnin päästä. Ja minä vastasin, että ei onnistu. Minä en pääse. Sinä soitit. Kuulin anelun äänessäsi. Vallan tunne oli huumaava. Olin vielä enemmän kiimassa.

Sinä tekstasit uudelleen. Nähdään. Ja minä vastasin, että en pääse. En kai, kun juttelin sätissä. *hymy*

Sitten sinä tulit sättiin. Minä juttelin toisen miehen kanssa puhelimessa, ja sinä odotit kiltisti. Katselin, miten se toinen mies runkkasi itselleen orkut. Kiihottavaa. Puku päällä, solmio kaulassa. Ja kulli kädessä. Kuvittelin itseni tuon miehen luokse, miten ottaisin kullin huulieni väliin ja imisin. Ja miten saisin proteiinipirtelöt kurkkuuni. Ja luonnollisesti minun kiimani vaan lisääntyi.

Sitten annoin huomiota sinulle. Sinä olit niin kiimassa. Niin hulluna. Minun hulluuteni saastuttama. Olit valmis tekemään mitä hyvänsä. Olit valmis runkkaamaan minulle kamissa jos käskisin. Ihan mitä vaan. Käskin sinua ajamaan kotini parkkipaikan viereen. Halusin nähdä kullisi sidottuna, halusin että runkkaat minulle. Sinä et epäröinyt hetkeäkään, suostuit samantien.

Sain tekstiviestin: "Unohdin sitomisvälineet...joudut tuomaan esim sukkahousut jos haluat nähdä..." Ja minähän halusin. Hain kaapistani mustat nailonit. SIdoin ne hellemekkoni olkanauhaan rusettiin. Ne tuskin herättäisivät paljoa huomiota, jos joku naapuri pysähtyisi jutulle, kun odottaisin sinua. Olin siis hellemekossa. Alla vain rinulit. Niinkuin usein muulloinkin, ilman pikkareita. Olinhan luvannut, että sinä saat maistaa minun pilluni maun.

Uusi viesti: "Olen hullu....perillä 1 min..." Astelin pihalle ja samalla, kun minä pääsin sovitulle paikalle sinä kurvasit auton viereeni. Nojauduin ikkunaasi vasten ja irrotin sukkahousut ja ojensin ne sinulle. Sanoit minua hulluksi. Tuijotit silmiini ja toistit, että minä olen hullu. Kyllä minä sen tiedän, minä elän hetkessä, minä nautin seksistä ja minun on vaikea hillitä itseäni kiimassa.

SInä vedit collegehousut alemmas ja paljastit kullisi. Voi luoja. Se oli vielä isompi ja paksumpi kuin kuvista voi edes tajuta. Kuola kihahti suuhuni heti ja tunsin, miten pilluni kostui vain lisää. Sinä kiedoit sukkahousut kullisi ja kivestesi ympärille. Tiukasti. Kivekset pullistuivat sukkahousujen puristukseen ja kullin suonet sykkivät. Kumarruin autoon sisälle, ja sinä nostit lantiotasi sen verran, että sain kullin pään suuhuni. Vain muutama nopea kosketus ja pois.

Sinä halusit nähdä rintani. Nostin ensin oikean rinnan liivin kupista pois ja hyväilin sormen päällä nänniäni. Kolmenkymmenen sentin päässä sinun kasvoistasi. Autoja meni ohi, polkupyöriä, kävelijöitä. Miten kiimaista, miten pornoa, miten pervoa.
Sitten nuolaisin kaksi sormeani märäksi ja nostin helmaani ja työnsin sormet pilluuni. Ja sen jälkeen upotin ne sinun huuliesi väliin. Kokoajan sinä hyväilit kulliasi. Sukkahousut lepäsivät jo reitesi päällä. Ja minun pilluni kostui lisää.

Halusin uudelleen kullisi suuhuni. Sanoin sen sinulle. Joka kerta kun kumarruin auton ikkunasta kullisi päälle, minun paljas peppuni vilahteli hellemekon alta. Sinä halusit nähdä sen. Kumarruin sinuun päin ja nostin helmaa. Sinä halusit nähdä vasemman rintani. Kaivoin sen liivin kupista ulos ja tarjosin sitä sinulle. Otit siitä kiinni, kovasti puristaen ja imaisit nännin ja osan rinnastakin suuhusi. Ja imit kovasti. Ja läpsäisit, hellästi. Kysyit, saako niin tehdä, ja minä sanoin, että saa, kovempaakin. Läppäsit uudelleen. Sujautin rinnan takaisin liiveihini. Halusin sinua. Halusin nussia. Sanoin sen sinulle. Halusin nousta päällesi ratsastamaan, keikuttaa kiimaista lantiotani niin, että sinä uppoat tuolla ihanalla kullillasi syvälle minuun.

Sinä kysyit, miten haluan sinun laukeavan. Vastasin, että suulleni, naamalleni. Halusit laueta silmälaseilleni. Minä sanoin, että runkkaa sitten. Sinä hyväilit itseäsi. Lantiosi nousi kätesi liikkeen tahdissa.

Sitten sinä halusit kokeilla miten märkä minä olen. Avasin oven. Ja nostin jalkani auton sisään ja sinä työnsit sormen sisääni. Minä huohotin kiimasta. Sinä liikutit sormeasi. Sanoit, että olen märkä, että klittani on turvoksissa. Minä nojasin leukaani auton kattoon ja huohotin kiimasta. Sinä vedit sormesi pois ja minä halusin ne heti takaisin. Sinä kysyit, haluanko ja minä suorastaan vaadin. Upotit nyt kaksi sormea sisääni ja muutama nopea liike ja minä roiskin pitkin sinun käsiäsi, sinun autoosi, pitkin reisiäni. Vedit kätesi pois ja minun nesteeni vaan valuivat edelleen pitkin reisiäni nilkkoihin ja maahan asti.

Olin kumartumassa, kun sinä kielsit. Mutta minä en enää kuunnellut, sillä minulle oli ihan sama, jos joku näkee minut kumartuneena sinun kullisi päälle. Otin kullisi huulieni väliin. Ja ehdin varmaan kolme kertaa imaista, kun laukesit suuhuni. Ihana kuuma spermalasti huuhtoutui nieluuni. Nielaisin suuni tyhjäksi. Sinä vedit housusi ylös, minä otin puhelimeni auton katolta ja sovittiin, että tämä ei jää tähän. Lupasin kirjoittaa sinulle tarinan siitä mitä tapahtui. Mutta fantasian jätin nyt pois. Nopeaa, kiimaista, hullua. Ja niin ihanan kiihottavaa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vävyn kanssa asennushommissa

Tässä teille fantasiaa erään nuoren miehen toivomuksesta ja fantasiasta ;)


Olin sopinut tyttäreni kanssa, että hänen miehensä, vävyni siis, tulisi meille asentamaan uuden astianpesukoneen, kun minulla ei oikein ollut ketään sopivaa tuttua ja ei ollut oikeen rahaa maksaa liikkeenkään asentajaa paikalle.

Olin ladannut kahvinkeittimen valmiiksi, ja odottelin vävypoikaa tulevaksi. Jostain kumman syystä mieleni oli tehnyt hieman laittautua...kummallista...
vävypojan takia. Olen naiseksi kai ihan mukavan mittainen, mutta runsas- muotoinen. Minulla on synnyttäneen naisen leveät lanteet, iso peppu ja kieltämättä suuret rinnat, joissa miehen kuin miehen silmät lepäävät. Ja mielelläni minä rintojani esittelenkin, nytkin olin pukeutunut tiukkaan ja avaralla kaula-aukolla varustettuun t-paitaan, joka hyväili jokaista rinnan kaarta ja paljasti syvälle kutsuvan rintojeni välisen vaon. Lyhyet mustat hiukseni olin föönannut pöyheäksi ja meikannut silmäni hieman ehkä liiankin voimakkaasti.

Ovikello soi, ja päästin vävyn sisään. Nuoren miehen halaus tuntui mukavalle, painauduin tiukasti miestä vasten ja haistoin, miten hyvälle tämä tuoksui. Olen aina pitänyt vävypojan tuoksuvalikoimasta, ja nytkään hän ei pettänyt minun mieltymystäni.

Keittiössä nojailin pöytään ja ojentelin työkaluja nuorelle miehelle, kun tämä kyykki edessäni syvällä tiskikaapin uumenissa. Annoin silmieni vaeltaa t-paidan alla pullistelevissa lihaksissa ja kiinteässä takamuksessa, joka keikkui ihan kosketusetäisyydellä. Lipaisin huultani ajatuksiini vaipuneena.

Vävy kääntyi minuun päin juuri, kun kieleni vaelsi pitkin ylähuulta, ja sormeni työntyi huulieni väliin ajatellessani tuota nuorta ja kiihottavaa miestä. Hätkähdin ajatuksistani ja huomasin vävyn kysyvän katseen. "Niin, kahvia,joo tosiaan, hetkonen vaan", sanoin ja ojennuin painamaan keittimen päälle.

"Saakelin anoppi", vävy kuiskasi ja nousi seisomaan eteeni."Etkö sinä muka helvetti soikoon tajua, miten seksikkään näköinen olet tuossa tiukassa t-paidassasi ja noissa joka kurvia seuraavissa tiukoissa farkuissasi?" Punastuin, pyyhkäisin hiukseni korvan  taakse ja kohautin olkapäitäni. Vävyn katse seurasi edelleen, miten hengitykseni kiihtyi ja samalla rinnat t-paitani alla kohosivat nopeammin. Ja nännini kovettuivat paidan alla.

Nostin katseeni uhmakkaasti vävyn silmiin ja siirryin ottamaan kahvimukeja kaapista. Mutta, se taisikin olla se viimeinen virheliike, sillä nyt olin selkä vävyyn päin, ja tunsin miten voimakas vartalo painautui selkääni vasten ja kädet nousivat rinnoilleni puristaen niitä tiukasti. Toinen käsi vaelsi farkkujeni etumukselle, ja painoi lantiotani tiukemmin vasten tuota lihaksikasta vartaloa, samalla kun vaativat huulet liukuivat niskaani pitkin kaulalleni.

Painoin isoa, kiimaista peppuani tuota kovaa lantiota vasten, selkäni taipui kaarelle ja huuleni löysivät vävyn huulet. Suutelimme kiihkeästi, samalla kun vävyn toinen käsi työntyi t-paidan avonaisesta kaula-aukosta sisään ja kaivoi toisen rintani ulos liivin kupista. Nännini vastasi kovettumalla vielä lisää, kun vävy puristi sen etusormensa ja peukalonsa väliin. Hengitykseni oli nyt jo huohottavaa, hamusin vävyn kulliin kiinni toisella kädelläni farkkujen läpi, ja tunsin miten kovana kalu sykki housujen sisällä.

Vävy työnsi minut pöytää vasten, makasin mahallani pöydän päällä ja vävyn kädet puristelivat farkkujen peittämiä pakaroitani voihkien ja kuiskien. Välillä kädet levittivät jalkojani, ja vävy liu'utti peukaloaan pitkin farkun saumaa pilluni päällä edestakaisin. Tarjosin peppuani vielä enemmän tarjolle, ja vävyn huokaukset vain syvenivät hänen hyväillessään ja läpsiessään käsin ja näykkiessä hampain edelleen farkkujen peittämää uhkeata takalistoani.

Valutin itseni lattialle vävyn eteen ja avasin farkkujen vetoketjun ja päästin kovan kullin ulos puristuksesta. Ihaillen hyväilin sen vartta ja silittelin sitä hellästi. Nuolaisin huuleni ja upotin sen huulieni väliin. Leikkisästi nuolin terskaa ja maistelin suolaisia tippoja, joita se tihkutti kielelleni. Vävy otti kiinni tukastani, kiersi sormensa hiuksiini tukistaen niistä ja painoi pääni syvälle syliinsä. Kalu upposi helposti suuhuni ja nautin sen pakottavan täyttävästä tunteesta, kun se painui syvälle nieluuni asti.

Vävy voihki nautinnosta, kun imin tuota jumalaista nuorta kullia silmät ummessa. Otin sen yhä uudelleen ja uudelleen, syvemmälle ja syvemmälle suuhuni, kunnes vävy yht'äkkiä kiskoi minut hiuksista kiinni pitäen irti kalustaan. Voihkaisin paheksuen, sillä olisin halunnut maistaa tuon nektarin maun. Vävy kiskoi minut kuitenkin seisomaan, avasi farkkujeni vetoketjun ja tiputti farkkuni alas. Astuin niistä ulos. Hän nosti minut keittiön pöydälle istumaan ja veti tuolin alleen ja istui sille.

Hitaasti levittäen jalkojani ja antaen peukalonsa liukua pitkin pikkuhousujen peittämää pilluani ylös ja alas ja samalla tuntien, miten kosteus tihkui jo housuistani läpi,  vävy upotti kasvonsa jalkojeni väliin hieroen niitä pilluani vasten. Sormella vävy siirsi housuja sen verran, että sai paljaaksi ajellun pilluni esiin ja antoi kielensä hieroa hitaasti kovettunutta klittaani ja turvonneita häpyhuuliani.

Minä levitin jalkojani ja voihkin nautinnosta vävyn kielen tutkiessa sopukoitani ja kielen upotessa välillä syvälle pilluuni. "Nussi minua", anelin vävyä. Tuoli työntyi taaksepäin ja vävy käänsi minut pöydällä toisin päin. Makasin taas mahallani pöydällä, leveä kiimainen peppuni kutsuvasti pystyssä vävyn kivikovaa kullia kutsuen. 
 
Pikkarini siirtyivät sivuun ja kulli painui pilluni huulien väliin ja upposi hitaasti sisään märkään pilluuni. Kulli alkoi liukua edestakaisin sisään ja ulos, välillä hän jätti sen tahallaan huulille ja hieroi siinä hitaasti nautiskellen. Levitin pakaroitani, halusin kullin syvemmälle sisääni. Pyysin vävyä nussimaan minua. Sitten, samalla kun nussi pilluani, vävy alkoi hieroa peppureikääni sormellaan. Vikisin nautinnosta. Vävy veti kullinsa ulos pillustani, työnsi sormensa sinne, liukastaen sen pilluni mehuilla ja työntyi sitten takaisin pilluuni. Nyt sormi upposi vääjäämättä syvälle peppuuni ja vävy liikutti sitä siellä kullinsa kanssa vuorotahdissa.

Minä pyöritin takapuoltani vasten vävyn kovaa kullia. Huohotin ja vikisin nautinnosta, ja välillä komensin nussimaan kovemmin ja syvemmälle. Ja vävy lisäsi tahtiaan. Toisella kädellään vävy puristeli rintojani ja kiskoi hiuksista päätäni taaksepäin samalla, kun ryskytti kovalla kullillaan pilluani.

Kulli pysäytti liikkeensä, ja kuulin kun jääkaapin ovi aukesi. Vävy nappasi ovesta margariinipullon, rusautti siitä korkin auki, valutti margariinia pakaroitteni väliin peppureiälleni ja heitti pullon tiskipöydälle. Samalla kulli vetäytyi ulos pillustani, mutta vävy tökkäsi sen samantien peppureiälleni. Nojasin poskeani keittiön pöytään ja levitin pakaroitani ottaakseni kullin kunnolla vastaan. Ja hitaasti vävy upotti kullinsa tiukkaan peppuuni. Hetken odotettuaan ja tunnettuaan, miten työnsin jo lantiotani kutsuvasti kullia vasten vävy alkoi nussia peppuani. Minä kiljahtelin nautinnosta, anoin ja vikisin lisää. Ja vävy nussi minun peppuani, välillä levitti pakaroita, tuli kokonaan ulos mutta vain työntyäkseen heti takaisin suoleeni, joka kutsuvasti ammotti odottaen.

Kämmen lävähti pakaralleni ja minä pyysin vain lisää ja lisää, ihanaa nuorta kullia kovemmin ja syvemmälle. Ja vävy nussi minua niin rajusti, että vihdoin tunsin, miten hän jännittyi sisälläni, ja samalla nuori kulli alkoi pumpata spermaansa syvälle peppuni uumeniin. Vävy uikutti ja voihki nautinnosta kullin vielä sykkiessä sisälläni viimeisiä pisaroitaan ja vävyn nojatessa selkääni vasten hengityksen vielä puuskuttaessa niskaani.

Lopulta kulli valui ulos peppuni uumenista ja vävy nousi pois päältäni. Nuori mies nosteli housujaan ja pakeni kohti kylpyhuonetta. Kuulin, miten suihku pantiin päälle, ja menin itse vessaan peseytymään. Palasin keittiöön, nostelin kahvimukit pöytään ja kaadoin meille kupit kahvia. Vävy tuli kylpyhuoneesta keittiöön ja katsoi minua huolestuneena silmiin, mutta nähdessään hymyn kasvoillani tuli viereeni ja suuteli minua hellästi huulille. Nautinto oli molemminpuolinen, joten turha sitä oli hävetä. Peppuani kuumotti edelleen mukavasti farkkujen puristuksessa ja vaikka tiesin tehneeni väärin, en osannut katua yhtään.