sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Levillä

Livetarina talvilomaviikosta Lapin ihastuttavissa maisemissa. ;)


Vuoden odotetuin hetki eli lapin reissu on taas takana. Tänä vuonna poikkeuksellisesti reissun pääpaino ei ollutkaan kullissa, mutta tuli sitäkin sentään vähän saatua.
Suurin osa reissusta meni in the middle of nowhere, mökillä keskellä korpea. Siellä sai paljuilla, käydä savusaunassa, kävellä lumikengillä jne. Onneksi sinne mökille eksyi myös pari paikallista miestä, siis minun onneksi ;)
Aamusta alkaen tuli otettua alkoholia, aamiainen alkoi kuohuviinillä ja siitä ne juomat vaan väkevöityi iltaa kohti.
Oltiin jäällä kävelemässä lumikengillä, kun sinne ilmestyi pari paikallista laskemaan verkkoja. Varsinkin nuorempi näistä paikallisista kiinnosti kovastikin minua. Miehet saivat kutsun saunaan ja paljuun ja siitähän se sitten tietty repesi.
Nuoremman kanssa käytiin hakemassa moottorikelkalla hänen mökiltään halsteria. No, pakkohan se oli osoittaa, että lappalaisten leukuvyöt eivät pitele tätä naista ja herkuttelin pitkän tovin nuoren miehen kiimaisella kullilla antamalla sille suuhoitoani. Herkuttelin oikein pitkän kaavan mukaan, ja kun orkku oli tulossa, nostin housut ylös ja sanoin, että lisää olisi saatavilla myöhemmin. Ajatus ei tainnut nuorta miestä juurikaan harmittaa. Halsteri mukaan ja takaisin saunalle. Missä selvisi, että meillä oli halsterista mukana vain puolet :D
Mukava nousuhumala, pieni härnääminen ja porukan yhteinen yllytys sai minut ottamaan nuorelta mieheltä suihin kaikkien nähden paljuun pääsyä odotellessa. Samalla tämän nuoren miehen serkkupoika, toinen näistä paikallisista, sanoi, että et uskalla minulta ottaa. Jaa jaa, mitähän karannut ei uskaltaisi? Joten maistoin minä senkin miehen kullin siinä kaikkien nähden.
Ennen paljuun menoa kävin jo sen verran kierroksilla, että houkuttelin nuoren miehen mökkiin kanssani. Vaatteet putosivat mökin lattialle ja sain aivan ihanaa kielihoitoa ja sormetusta. Ja tietenkin annoin pojalle lisää suuhoitoani, enhän minä voi pitää huuliani irti ihanasta kullista. Opetinpa pojalle fistaamisen salojakin, eikä se tuntunut yhtään nuorta miestä hämmentävän. Nussittiin asennosta jos toisesta ja lopulta poika päästi spermansa vatsalleni ja rinnoilleni. Sen jälkeen oli kiva mennä pesulle ja paljuun nauttimaan kuohuviiniä.
Paljussa nämä serkukset tekivät nopeasti minulle selväksi, että jos kerran toinen saa niin kaverille kanssa. No, siinä vaiheessa se vaan nauratti minua.
Illalla oltiin uudelleen paljussa ja tämä vanhempi serkkupoika istui viereeni. Koska nuorempi oli niin kännissä, että olin aivan varma, että mistään sen enemmästä ei tulisi mitään sinä iltana, vilkutin vanhemmalle vihreätä valoa.
Kun päästiin mökkiin ja makkariin, kömpi nuorempi serkkupoika meidän viereen nukkumaan. Noh, ei annettu sen tunnelmaa latistaa. 
 
Vanhempi serkkupoika ei ollut koskaan fistannut, ja kun minä olin tämän herkun makuun päivällä päässyt, niin halusin sitä lisää. Sepä olikin todellista nautintoa. En muista, että kukaan koskaan olisi ollut niin kiimassa naisen fistaamisesta kuin tämä vanhempi serkkupoika oli. Samalla kun mies nyrkkinai minua hän nuoli klittaani niin, että oli taas kirosana-arsenaali todella kovassa käytössä. Jossain vaiheessa myös miehen sormet löysivät peppureikäni ja voi luoja sitä huutoa. En kuitenkaan ollut varautunut mihinkään peppuleikkeihin, ja jouduimme siirtymään saunalle pesupuuhiin kesken kaiken. Miehen pettymykseksi.
Saunalla pesin meidät molemmat. Ja sitten nussittiin. Ensin alalauteilla. Sitten kiivettiin ylälauteille ja sain sellasta kyytiä, että minulta oli kyynärpäistä nahat rullalla ja miehellä polvista. Tosin, ei sitä siinä tilanteessa edes huomannut.
Hiivittiin hiljaiseen mökkiin ja omaan kammariin, jossa nuorempi poika edelleen täysin autuaana nukkui. Ja nussittiin. Edestä päin, takaapäin, alta ja päältä. Välillä yritettiin nukkua, mutta joka kerta kun olin vaipumassa uneen, miehen sormet löysivät pilluni ja minähän olin aina valmis uudelleen nussittavaksi. 
 
Aamulla nuorempi serkkupoika oli selkeästi hereillä. Työnsin käteni pojan paidan sisään ja siitä boxereiden sisään. Löysin kovan kyrvän. Samalla kun otin pojalta suihin, vanhempi sormetti minua takaapäin. Mutta, nuoremman krapula voitti suuhoitoni ja poika rynnisti pihalle. Vanhempi serkku kiipesi takaapäin selkään ja nussi minua niin, että purin tyynyä etten siihen aikaan alkanut kiljua täyttä huutoa. Viimein mies lennätti spermat pitkin pakaroitani ja paineli saunalle pesulle. Minä nukahdin samantien.
Heräsin siihen, kun vanhempi tuli takaisin. Vähän aikaa se malttoi olla hiljaa vieressäni, työnsi sitten sormet pillulleni ja pyysi suuhoitoa. Imin miehen taas kovaksi ja kiipesin ratsastamaan. Koko yön nussiminen, aikamoinen määrä viinaa ja ei niin järin hyvä olo saivat minut kuitenkin luovuttamaan kesken kaiken. Vedin vaatteet päälleni ja aloin aamukahvin keittoon koko poppoolle.
Baari-illat jäivät tällä reissulla vähille. Parina iltana oltiin baareilemassa ja seuraakin olisi ollut tarjolla, mutta minusta on tullut kaiketi ronkeli, kun vanhemmat miehet ei enää sytytä.
Lähtöpäivänä Rovaniemen lentoasemalle tuli yksi tuttu poika moikkaamaan. Istuttiin yläkerran baarissa, minulla lonkerolasi kädessä. Irvistelin sen makua, kun poika sanoi, että kohta voisit saada paremmankin makuista suuhusi. Nousin pöydästä ja sanoin, että tulehan perässä. Menin invavessaan odottamaan. Vähän ajan päästä poika tuli perässä. Ovi lukkoon, pytylle istumaan ja housut auki. Otin kullin huulieni väliin. Kuulin vaan, miten poika huokaisi, että kyllä sä tosiaan tunnut tykkäävän suihinottamisesta. Imin niin kauan, että kuulin maagiset sanat: Ihan justiin tulee. Nielin koko spermalastin. Pistin farkkujen napit kiinni, annoin pojalle spermanmakuisen suudelman ja lähetin matkoihinsa. Ja tottahan se poika puhui, paremmalle se sperma maistui kuin lonkero ;)
Sellainen reissu lappiin tällä kertaa, katsotaan mitä saan aikaseksi ensi vuonna :)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Nartun koeajo (vai olisiko sittenkin omistajan?)

Saatiin tämäkin vuosi vihdoin alkuun. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Livetarina pitkästä, pitkästä aikaa :)
 
 
Oltiin nähty nartun kanssa kahvien merkeissä tammikuussa. Nyt mies oli ollut lukittuna 9 viikkoa ja kolme päivää. Ikuisuus miehelle, joka on tottunut runkkaamaan useita kertoja päivässä. Perjantaina, kun olin saanut nartun luokseni, napsuttelin sormellani sivarin lukitsemaa kyrpää farkkujen läpi ja nautin narttuni kiemurtelusta.
Sain mieletöntä kielihoitoa ja sormetusta, melkein kaikilla sormilla, sohvallani niin kauan, että sohva kastui. Sivarin sisällä oli varmasti tiukkaa, sen voin kuvitella. Ja boxereissa märkää, kun kiimalima valui koko ajan. 
Hain lukon avaimen, jota olin tammikuun tapaamisesta asti kantanut, narttu riisui sivarinsa ja meni pesulle. Boxerit tosiaan olivat märät. Istutin nartun sohvalle ja aloitin hitaan leikkini nartun kyrvän kanssa.
Tässä vaiheessa kannattanee kertoa sellainen asia, että tällä ensimmäisellä varsinaisella tapaamisella oli sovittu, että alistamiseen ei lähdetä. Vaan opetellaan tuntemaan toisiamme. Ja minähän opettelin. Narttu kutiaa ihanasti. Ja se on hyvä tietää, sillä sitäKIN voi käyttää hyvin ikävällä tavalla hyväkseen, kun toinen ei voi estellä. Napakasti komensin nytkin pitämään kädet pois edestä, kun annoin pitkien kynsieni liukua pitkin reisiä ja kylkiä.
No, siihen kyrpään. Hyväilin sitä sormillani, hellästi. Varsi värisi sormieni kosketuksesta. Narttu taivutti päänsä sohvan selkänojan yli ja nautti. Upotin kyrvän suuhuni ja imin sitä, nuolin kiimalimaa jota valui kyrvän päästä kokoajan. Lopulta kahden käden otteella runkkasin spermat suuhuni.
Yönsä narttu vietti muualla, mutta tuli takaisin lauantaina päivällä. Meidän piti lähteä kauppaan ostamaan ruokaa ja vähän juotavaa iltaa varten. Eteisessä, kun olimme jo lähdössä, narttu painautui selkääni vasten ja hieroi farkkujeni läpi pilluani. Minä en muuta merkkiä tarvinnut, housut putosivat lattialle ja otettiin pikainen pano vuoteellani. Pesut ja kaupoille. Ostoskeskuksessa hyllyjen välissä narttu tuli taas taakseni ja hinkkasi itseään minua vasten ja jollei olisi oltu ihan liian tutussa ympäristössä olisin raahannut miehen sovituskoppiin.
Kotona syötiin ja juotiin vähän viiniä ruoan kanssa. Sohvalla kosteusaste nousi taas siihen malliin, että oli pakko siirtyä omalle sängylle. Narttu pyöritti sormiaan pillussani niin kiimaisesti, että halusin vihdoin sinne koko käden.

Makuuhuoneessa oli liukkaria ja sainkin nauttia koko kädestä pillussani. Lopulta narttu nussi minua takaapäin.

Vakipanolle lähti videota siitä, miten roiskin sängyn ihan litimäräksi. Sängyn, petauspatjan, alemman patjan, itseni, lattian.
Narttu nussi minua uudelleen, välillä suuhun ja välillä pilluun ja lopulta sain spermat kasvoilleni ja suuhuni.
Joskus yöllä nukahdettiin muutamaksi tunniksi. Heräsin siihen, kun nartun sormet vuoroin nipistelivät nännejäni ja vuoroin työntyivät jalkojeni väliin. Levitin jalkojani, olin taas valmis. Otin kyrvän suuhuni ja imin sen valmiiksi. Istuin sen päälle, upotin sen sisääni. Ratsastin kyrvällä nautinnosta ääntelehtien. Narttu nussi minua altapäin ja sperman karatessa kiihkon mukana huulilta karkasi kirosana. Suihkun jälkeen narttu paranteli sohvalla päänsärkyään, joka oli illan viinin ja viskin aiheuttamaa.
Kiehnäsin kyrpää vasten. Avasin farkkujen vyön, vetoketjun, vedin farkut pois. Kyrpä koveni kosketuksestani boxereissa. Kaivoin sen esiin, runkkasin sitä. Hitain vedoin, ensin vain yhdellä kädellä. Kiimaliman kostuttamalla sormellani hieroin terskaa, sen alareunaa. Narttu nautti silmät ummessa. Lopulta otin molemmilla käsillä kyrvästä otteen ja vuorotellen nopeuttaen ja hidastaen runkkasin niin kauan, että narttu laukesi käsilleni. Päänsärky oli tiessään, narttu saattoi lähteä kohti kotia.
Ihanan kiimainen, märkä, äänekäs viikonloppu. Täynnä kiimaa. Hyväilyjä. Nautintoa. Läheisyyttäkin. Toisen opettelemista. Ja uuden tapaamisen odotusta.