sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Hulluna kiimasta vai kiimassa hulluuteen?

Livetarina miehestä, jota olen tavannut viimeisen vuoden aikana.


Tiedättekö sen tunteen, kun on oikein kiimassa, ja vastakappale on samanlainen hullu kuin itsekin? Minä olen nyt neljä kertaa tavannut sellaisen miehen. Meidän hulluus ja kiima kohtaa täydellisesti, leimahtaa liekkiin ja palaa sellaisella tulella, että heikompaa hirvittää.

Ensimmäisen kerran tavattiin hyvinkin sivistyneesti noin vuosi sitten. Käytiin kahvilla. Oli hieno kesäpäivä, mies noukki minut hellemekossani kyytiinsä, juotiin kahvit ja tehtiin tuttavuutta. Kotimatkalla miehellä yht'äkkiä syttyi lamppu, hän muisti, että hellemekossa minä en käytä pikkuhousuja. Koti jäi taakse, auto parkkeerattiin "hieman" syrjään ja mies tutki ja sormetti minut niin, että roiskin auton etupenkin aivan litimäräksi. Ja hellemekkoni. Oli kiva kävellä parkkipaikalta sisään hellemekon helmat nesteitä valuen.

Seuraavalla kerralla menin miehen luokse. Siellä piti olla vain yksi yö, mutta jotenkin aika vaan meni ja olo venähti melkein kolmeksi vuorokaudeksi.
Miehen katseeseen voi upota. Ja kun siinä välkähtää se kiima, se tulisuus ja hulluus, minä olen valmis, heti. Se melkein kolme vuorokautta nussittiin, kiroiltiin, huudettiin, kuiskittiin, purtiin, tukistettiin, läimittiin, puhuttiin rivoja. Sain kullia edestä ja takaa, seisaallaan ja makuullaan. Roiskin miehen sängyn läpimäräksi useaan kertaan. Ja keittiön lattian. Ja olohuoneen sohvan ja lattian.
Miehen kosketus, hampaat iholla, huulet joka paikassa, kyrpä tutkimassa pilluni sopukoita, sormet ja kynnet uppoutuneena lantioni lihaan.
Kyrpä pillussani, suussani, kädessäni.
Tunsin itseni niin täydelliseksi naiseksi miehen käsissä ja otteissa. Halutuksi ja kiihottavaksi.
Olin niin purtu, niin mustelmilla ja niin tyydytetty, kun mies jätti minut rautatieasemalle. Ja hulluus säilyi sisälläni, muistutti minua siitä, miten mies oli minua käsitellyt.

Talvella tapasimme sivistyneesti kahvilla. Mutta se kiima......se ei ollut unohtunut, se hulluus poltti pillussani edelleen.

Kutsuin miehen luokseni. Jo puhelimessa miehen äänen kuuleminen sai pilluni sykkimään kiimaisena. Kun mies tuli, meillä oli aikaa kymmenisen minuuttia ennen saunavuoroni alkua. Mutta suudelma, vaativa kieli suussani ja hampaat huulillani olivat kuin hulluuden sytytysneste. Nostin mekkoni helmaa, revin miehen vyötä auki ja farkkujen nappeja. Pyysin kyrpää heti sisälleni. Ja sainkin. Kiimainen nussiminen sohvalla, pienen pientä esilämmittelyä.
Saunassa pesimme toisemme ja härnäsimme toistemme hulluutta.
Katse, kosketus, vaativat sormet tutkivat taas minua. Halusin niin tätä hullua, ihanan kiimaista miestä. Roiskin sohvani. Kastelin sen häpeällisen märäksi. Sormet rutistivat minusta nestettä, miehen kasvot valuivat kiimaisesta eritteestäni. Nuolin sormia, maistelin niistä makuani.
Nussimme taas.
Halusin sormia sisääni, annoin liukkarin valua pillulleni ja mies levitti sitä. Olin niin märkä, niin voideltu. Miehen sormet työntyivät sisääni, hieroin klittaani hulluna kiimasta. Kiroilin, huusin, vaadin. Runkkasin. Miehen sormet eivät mahtuneet sisääni, vaikka kuinka olisin halunnut. Miten tuhmia mies minulle puhuikaan, samalla nussien sormillaan pilluani, venyttäen ja survoen. Painoin lantiotani sormia vasten, hieroin klittaani niin rajusti, että luulin jo satuttavani itseäni, vaikka en sitä siinä kiimassa huomannutkaan. Ja laukesin. Voi luoja miten minä laukesin. Huusin ja uikutin nautinnosta. Minun teki mieleni itkeä. Mies hyväili pilluani hellästi, minä sykin ja uikutin ja värisin.
Rauhoituimme. Katselimme televisiota, söimme. Juttelimme. Hyväilin miestä tämän levätessä sylissäni.
Vuoteessa kiima syttyi taas. Kuin liekki olisi leimahtanut. Se hullun katse molempien silmissä. Kutsuva ja vaativa. Mies nussi minua takaapäin, pitkään ja himoiten. Minun ääneni kaikui makuuhuoneen seinistä. Kiroilin, halusin lisää kyrpää. Sormet upposivat pakaroitteni lihaan, mies takoi minua kyrvällään hullunlailla. Puhuimme toisillemme niin rumia, niin törkeitä. Kiihotimme toisiamme. Välillä mies tuli minusta pois, levitti jalkojani, pilluani. Katseli minua. Ja minä tarjosin itseni katseltavaksi.
Mies nussi minua suuhun. Puristi hiukseni nyrkkiinsä ja nussi suutani kuin se olisi samanlainen sykkivä aukko kuin pilluni.
Nukahdimme sylikkäin.
Aamulla mies nukkui sillä aikaa, kun tein aamiaista. Vielä ennen lähtöä nussimme olohuoneen ikkunalaudan ääressä. Takaapäin, kiimasta huohottaen. Imin miehen kullia vuoroin suullani, vuoroin pillullani.
Vielä kerran mies valutti nesteeni pitkin olohuoneen lattiaa. Lätäkkö vain jalkojeni juuressa suureni sormien löytäessä heti lähteeni. Polvet vapisten annoin itseni tulla ja tulla. Olen taas purtu, imetty, pakarani loistavat miehen sormenjäljistä.

Miten tällaisen kiiman, tällaisen hulluuden, joka syttyy pelkästä katseiden kohtaamisesta, miten sen voisi sammuttaa. Ei mitenkään. Ja kuka haluaisikaan?

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Karanneen panoviikko

Livetarinaa kuluneelta viikolta. Kerronnallisesti ei kovin "sytyttävää", mutta mitä ilmeisimmin kevättä/kesää alkaa olla rinnoissa. Sen verran ohjelmaa tähän viikkoon mahtui.


Piti viettää panoviikko, joka illalle oli ohjelmaa varattu. Sekä kotiin että maailmalle. Mutta, karanneen elämä ei aina suju niin kuin Strömsössä.

Maanantai: Kahvitreffit, vähän suutelua ja perseen puristelua (minä puristelin).


Tiistai: Olin maailmalla, isolla kirkolla, niin kuin sitä kuuluu kuulemma kutsua. Minä tietämätön kutsun sitä stadiksi. Oli sovittu kahvitreffit yhden nuoren miehen kanssa. Kahvit vaihtui matkalla tupakoiksi hotellin pääovilla ja kauaa ei tarvinnut minua houkutella, kun suostuin lähtemään "autoajelulle". Ja senhän tiedätte mitä siitä sitten seuraa. Karannut istui auton etupenkillä poitsun sormet pillussa ja kulli suussa. Loppu pelissä suuhoitoon lisättiin sormet pojan pepussa ja saatiin mukava alkuillan sperma-annos nautittua.
Loppu ilta isolla kirkolla sujui muutamassa paikallisessa, karaoken merkeissä ja sitten erittäinkin mukavan miesseurueen kanssa yökerhossa. Kuulun "kuulemma" niihin harvinaisiin naisiin, joka tykkää esitellä rintojaan. Kas kummaa, tulipa yllätyksenä ;) No, rintojen esittelyn lisäksi sain suudelmia ja ehdotuksia, joista kieltäydyin. (marraskuu on vielä kuitenkin ikävästi muistissa)

Keskiviikko: Isolta kirkolta julkisilla kotikaupunkiin. Rautatieasemalta sain kyydit maanantain kahviseuralta kotiin. Autossa kiihkeää suutelua ja torstain suunnittelua. Kyllä sillä seisoi, kivikovana ;)

Torstai: Maanantain kahvikumppani haki minut kotoa. Tehtiin niin sanottu extreme-matka miehen duunipaikalle, jossa ei pyhäpäivän kunniaksi ollut ketään.
Kiihkeät suudelmat siirsivät minut ikkunalautaa vasten. Nojasin ikkunaan ja miehen kädet tekivät tuttavuutta rintojeni ja perseeni kanssa. Ikkunalaudalla istuen kiedoin jalkani miehen ympärille ja tunsin kivikovan kullin kutsuvasti painuvan pilluani vasten. Janosin saada kyrpää. Tuupin miehen hellästi jo valmiiksi levitetyn sohvan eteen, kaivoin farkkujen sisältä kyrvän esiin ja imaisin sen huulieni väliin. Nautin imeä sitä. Miehen kädet tarttuivat päähäni ja kyrpä upposi syvälle kurkkuuni. Välillä nuolin ja imin kiveksiä ja imaisin taas kullin suuhuni.
Mies ei halunnut laueta suuhuni, vaan kiskoi minulta housut pois. Alla oli vain sukkahousut, jotka itse revin haaroista riekaleiksi. Mies kaivoi kortsun esiin ja huputti kullinsa. Makasin selällään sohvalla. Mies työntyi sisääni nautinnosta ähkien ja nosti jalkani olkapäälleen ja alkoi nussia minua kiimaisesti. Yllytin, työnsin lantiotani vasten sykkivää kyrpää ja vaadin lisää. Ja sain myös. Mies nussi minua, hellitti välillä ja jatkoi taas. Lopulta en enää antanut armoa, vaan pyöritin lantiotani niin kauan, että mies laukesi.
Lyhyt tuokio. Mies makasi sohvalla selällään ja otin kullin huulieni väliin. Se reagoi heti huulieni kosketukseen ja imin kullia niin kauan, että mies halusi minut uudelleen. Istuin kyrvän päälle ja ratsastin. Liikutin lantiotani pyörivällä liikkeellä niin kauan, että mies lopulta laukesi uudelleen.
Torstai-ilta meni töissä hymy huulilla.

Perjantai-sunnuntai: Olin perjantaina iltavuorossa töissä ja vieraani haki minut töistä. Tytär lähti vieraani autolla ajelemaan (antoi meille ns. panorauhan), ja minä roiskin sohvan märäksi miehen sormille. Yöllä, poikkeuksellisesti, harrastettiin hyvin hiljaista seksiä minun huoneessani.
Vieraani on aamuvirkku, joten aamulla sain uudelleen kyrpää tyttären vielä nukkuessa. Otin myös suihin ja nautin aamun sperma-annoksen.  
Päivä kului tyttären ollessa kuljetuspäällikkönä. Käytiin avaamassa terassikausi ja syömässä hyvin. Illalla saunottiin, minä runkkasin itseäni suihkulla ja mies katsoi vieressä. Sohvalla tuli taas kasteltua paikat osaavien sormien käsittelyssä.
Sunnuntai-aamuna kyrpä kaipasi kosketusta ja myös sai sitä. Mies sitoi kyrpänsä ja ratsastin kiimaiset orkut. Sohvalla minun oli saatava vielä yhdet spermat, ennen kuin mies lähti ajamaan takaisin kotiin. Imin ja runkkasin kyrpää ja sain tahtomani, miehen hokiessa "Tsiisys" kerta toisensa perään.

Niin se viikko sujui, vaikkakaan ei ihan suunnitelmien mukaan, mutta ihan kiitettävästi kyrpien merkeissä :)