lauantai 12. tammikuuta 2013

Dommeseksiä

Fantasiatarina pimeämmästä puolestani *hymy*. Ei lähellekään parasta tuotantoani, mutta oli vaan "pakko kirjoittaa".


Olin ärtynyt, melkeinpä voisi sanoa, jopa kiukkuinen. Koko päivän olin saanut lukea tekstiviestejä, joiden röyhkeys kasvoi aste asteelta. Minun pinnaani koeteltiin oikein tosissaan. Ja lopulta sain tarpeekseni.
Kukaan itseään kunnioittava domina ei taatusti suostu siihen, että orja hyppii silmille ja siihenhän tässä oli nyt tultu. Tiesin kyllä orjani motivaation syyn: olin ollut vähän "muissa maissa" viime aikoina, ja unohtanut kokonaan pitää kurin ja järjestyksen orjani maailmassa. Ja kuriton orjahan luonnollisesti alkaa kokeilla rajojaan.

Meidän välisemme suhde perustui muutenkin jatkuvaan valtataisteluun, vaikka minä kuinka olinkin suhteen domina. Minä kun en pidä tossuista miehistä, en edes orjana. Nautin tahtojen taistosta, jota kävimme, mutta liika on liikaa minullekin.

Huolellinen valmistelu on kaiken a ja o. Iltavuoroon lähtenyt mies antoi minulle mahdollisuuden valmistautua huolella oman työpäiväni jälkeen. Hiukset ja meikki olivat simppelit, mutta kuka ihme auttaa pukemaan päälle korsetin? Naapurin avulias vanha rouva kuitenkin vain hymyili pilke silmäkulmassaan, kun sanoin olevani lähdössä naamiaisiin, ja nyöritti korsetin narut niin tiukalle, että henki ei tahtonut kulkea.

Kylpyhuoneen ja makuuhuoneen valmistelu vei aikansaja nautin samalla muutaman lasillisen valkoviiniä miettiessäni, millä tavalla ilta etenisi kun mitään arvaamaton mies tulisi töistä väsyneenä kotiin. Hymyilin itsekseni pirullisesti. Olin päättänyt olla mahdollisimman tunteeton miestä kohtaan, koska jos menettäisin malttini, minä varmasti satuttaisin häntä tahtomattani. On eri asia tuottaa nautinnollista kipua kuin satuttaa. Aloin nauttia tilanteesta ja päästä tunnelmaan. Kuin ajatuksiani lukien mies heitti töistä taas välikommentin tekstiviestillä, vittuilu jatkui edelleen. Olin päättänyt olla reagoimatta. Luulkoon, että olin vaikka suihkussa tai mitä hyvänsä.

Hieman ennen miehen kotiin tuloa täytin lasin huumaavalla samppanjallani ja asetin sen keskelle keittiön pöytää. Istuin keittiön pöydän ääreen ja nautiskelin valkoviinilasistani pieniä siemauksia, kun kuulin oven käyvän. "Hei!", huikkaukseen murahdin vain jotain. Kengät kolahtivat telineeseen, takki kahisi henkariin ja reppu lipastolle. Sitten mies käveli muina miehinä keittiön ovelle. Ja oivalsi tilanteen saman tien. Silmien tyytyväinen välähdys ei yhtään hymyilyttänyt minua.

"Istu ihmeessä, olen laittanut sinullekin lasillisen", sanoin hyvin kylmällä ja tunteettomalla äänellä. Astelit pöydän ääreen ja istuit alas. "Sanoinko, että pöydän ääreen?", kysyin samantien, vielä kylmemmällä äänellä. "Anteeksi", sinä vastasit heti. "Anteeksi mitä?", kysyin. "Anteeksi Kalleimpani", sinä vastasit ja laskeuduit eteeni lattialle polvillesi, Hymyilin katsellessani, miten vastentahtoisesti sinä laskit katseesi alas. Otin lasin pöydältä ja ojensin sen sinun käteesi. "Kippis" sanoin ja kilistin omalla lasillani lasiasi.

Lasi kädessäsi vapisi, sinä tiesit varsin hyvin, mitä se sisälsi, ja et ollut kovinkaan mielissäsi minun ideastani. Olin siis laskenut lasiin pissani, jonka imelä tuoksu kohosi lasista lämpimänä. "Juopa nyt lasisi kiltisti tyhjäksi", sanoin ilman minkäänlaista sääliä sinua kohtaan. Sinä nostit lasin huulillesi, katsoit vielä minua anovasti silmiin, mutta kun nyökkäsin vain päätäni ja kohotin oman lasini, sinä nostit lasin huulillesi ja joit kultaisen juomasi viimeistä pisaraa myöten. "Kiitos", kuiskasit hiljaa. "Kiitos mitä?", minä kysyin. "Kiitos, Kalleimpani", sinä vastasit hiljaisella äänellä. Hymyilin.

Nostin päätäsi leuasta, katsoin silmiisi hetken, näin miten kapinahenki edelleen kipunoi silmissäsi ja tarrasin hiuksiisi kiinni. Taivutin päätäsi taaksepäin, niin, että kaulasi paljastui ja otin toisella kädellä otteen kurkustasi. Puristin sormeni ja pitkät kynteni kaulasi herkkään ihoon ja kysyin hiljaisella äänellä:"Oletko sinä tyystin unohtanut, miten paha minä voin sinulle olla?" Sinä pudistit päätäsi saamatta sanaa suustasi, sillä olin tukahduttanut hengityksesi. "Usko sitten, että minä en leiki nyt", kuiskasin hiljaa. Varovainen nyökkäys, ja laskin otteeni irti.

Samantien sinä nostit katseesi ja tuijotit minua haastavasti silmiin. Aivan uskomatonta, olenko tosiaan päästänyt otteeni näin löysälle? Ajatus iski kuin kämmen vasten kasvoja ja vedin kuuluvasti henkeä. En kuitenkaan saanut menettää malttiani, sillä siitä sinä vasta riemastuisit, ja sitä paitsi en ollut varma, miten itse kykenisin pidättelemään itseäni, jos oikein suuttuisin.

"Hae pantasi", minä sanoin ääni kiukusta vapisten. Sinä nousit ylös ja vetelehdit, siltä se ainakin vaikutti, hakemaan pantasi eteisen kaapista, missä sen paikka aina oli. Tunsin miten ärtymyksen aalto vapisutti minua.  Tulit takaisin panta kädessäsi ja laskeuduit takaisin polvillesi eteeni. Ojensit pantaa minulle. Otin sen ja laitoin sen kaulaasi kiivain ottein. Sinä huomasit, että olin kiihtynyt, taistelin itseni kanssa, että en menettäisi malttiani. Kun panta oli kaulassasi, kiersin sormeni metallirenkaan ympärille ja nykäisin sinua lähemmäs. "Nyt orja katsotaan, saadaanko sinua minkäänlaiseen kuriin enää", kuiskasin korvaasi ja nousin ylös. Vedin pannan lenkistä sinua perässäni, vaikka inhoankin ajatusta, että minun perässäni kontataan. Nyt en kuitenkaan enää kestänyt yhtään ylimielisyyttäsi, sillä minä olin kuitenkin se, jonka pillin mukaan " tässä suhteessa" tanssittiin. Parisuhde on asia erikseen.

Kiskoin sinut perässäni kylpyhuoneeseen ja käskin sinun riisuutua. Vaatteet riisuttuasi sinä asetuit tuolille, jonka olin tuonut kylpyhuoneeseen. Sidoin kätesi kiinni käsinojiin ja jalat tuolin jalkoihin, remmeihin jotka olit joskus tuoliin käskyjeni mukaan kiinnittänyt. En katsonut sinuun päin kertaakaan, olit minulle kuin ilmaa. Käänsin veden valumaan ja sitten suihkun päälle. Viileä vesi suihkusi niskaasi täysiä suihkusta. Sinä avasit suusi, luultavasti huutaaksesi, mutta minä työnsin saman tien kangasmytyn suuhusi ja kieräytin sen liinalla kiinni, ettet saa syljettyä sitä suustasi ulos. "Nyt katsotaan, mistä sinut orja-kultaseni on tehty", minä kähisin ja käänsin veden ihan kylmälle. Sinä pyristelit kylmävesisuihkun alla, yritit turhaan repiä itseäsi irti.

Annoin veden valua jonkin aikaa, mutta sitten otin suihkun käteeni ja käänsin veden lämpöisemmälle. Käänsin suihkun suuttimen irti ja osoitin vesisuihkun ensin kasvoillesi, sitten pitkin vartaloasi alaspäin. Sinun kullisi heräsi tässä vaiheessa, se ponnisteli vatsaasi vasten sykkivänä. Käänsin veden takaisin jääkylmälle ja suihkutin sitä suoraan sykkivälle kullillesi. "Sinulle ei kukaan antanut lupaa alkaa isottelemaan siinä", sanoin ja tuijotin sinua silmiin jääkylmän vesisuihkun huuhtoessa kullisi takaisin kuoreensa.

Etköhän tuota ole riittävän puhdas tuumasin mielessäni ja suljin suihkun. Irrotin kätesi ja käskin sinua kuivaamaan itsesi. Mieleni olisi tehnyt pistää sinut parvekkeelle pakkaseen vielä hetkeksi jäähylle, mutta ajattelin, että saan syytteen pahoinpitelystä, kun palellutan sinut. Hentomielistä, mutta ehkä kuitenkin ihan fiksua.

Menin makuuhuoneeseen odottamaan. Vuoteen molempiin päätyihin oli sidottu remmit kiinnittämistä varten. Istuin nojatuoliin odottamaan. "Hae minulle lisää viiniä", sanoin, kun tulit hiukset vielä vettä valuen kylpyhuoneesta. Kuulin, miten täytit lasin keittiössä ja toit sen sitten kuuliaisesti (kas, kas, ajattelin mielessäni) käteeni. istahdit lattialle jalkojeni juureen ja ojensin jalkani eteesi. Saappaani kärki kosketti nänniäsi ja sinä sävähdit. Heiluttelin kärkeä hitaasti edestakaisin nänniäsi vasten. Välillä painoin korolla vatsaasi vasten, katselin miten korko upposi ihoosi ja nostin sen sitten pois. "Riisu ne pois", määräsin ja sinä riisuit saappaat hitaasti, selkeästi nauttien pitkien varsien ja saappaan korkojen hyväilemisestä. Ojensin sukkien peittämän jalan eteesi ja käskin hieroa jalkojani. Hellästi, mutta kuuliaisesti, aloit hieroa jalkojani jalkapohjasta ylöspäin.

Polven yläpuolelle en antanut sinun koskettaa, vaan läväytin nopeasti sinua sormille, kun yritit hivuttaa sormesi ylemmäs. Nautin hieronnasta silmät ummessa ja välillä otin kulauksen lasistani.

"Sinähän tiedät, että tämä on kestämätön tilanne?", kysyin sinulta yhtäkkiä. Sinä katsoit minua silmiin sen näköisenä, että et ymmärtänyt mistä minä puhun. "Sinä et voi hyppiä minun silmilleni ilman rangaistusta, ymmärrätkö? Minä en vaan voi sallia sellaista." Puhuin hyvin hiljaisella äänellä, korottamatta ääntäni kertaakaan. Ja mahdollisimman tunteettomasti.

Nousin ylös tuolista, sinä jäit eteeni polvillesi. "Ylös", komensin. Nousit seisomaan, tuijotimme toisiamme melkein samalta tasolta, mutta katseeni sai sinut laskemaan katseesi maahan. "Hae vyösi", sanoin. Nopea katse ylöspäin, hämmästys. "Ala mennä", tokaisin. Vastahakoisuutesi näkyi päällepäin, mutta silti menit hakemaan sivarisi. "Pue se päällesi", tokaisin kun tulit takaisin. Sidoit siveysvyön päällesi, nappasit sen lukkoon ja annoit avaimen minulle.

En itsekään oikein tiennyt, mistä aloittaa. Halusin nöyryyttää sinut oikein kunnolla, opettaa sinut tavoille, jotka olit selkeästi unohtanut. Taistelin edelleen todellista kiukkua vastaan. Komensin sinut ensin kontilleen nojaamaan nojatuolia vasten. Hain piiskani, minun oli pakko saada purkaa johonkin tätä vimmaa, sillä minä en kerta kaikkiaan pystynyt enää hillitsemään sitä. Ensimmäinen isku kirvoitti huuliltasi parahduksen, mutta sitten muistit, että siitä seuraa aina lisää iskuja. "Laske ne", minä sanoin ja annoin piiskani iskeä. Menetin täysin hillintäni ja ikään kuin "heräsin", kun sinä karjaisit kovalla äänellä "Viisikymmentäyksi". Heitin piiskan kädestäni. Minua hävetti, en ollut pystynyt sittenkään hillitsemään itseäni. Sinun selkäsi ja pakarasi loistivat kirkuvan punaisina. Sinä vedit henkeä. Minä huohotin. Huohotin kiihkosta, jonka piiskaamisesi oli minussa herättänyt.

Heittäydyn vuoteelle mahalleni. Yritin saada itseni rauhoittumaan, mutta samalla tunsin itseni kiihottuneeksi ja jollain kumman tavalla vapautuneeksi. Olin kaivannut tätä. Kuulin, miten liikuit takanani, asetuit jalkojeni väliin ja anoit minulta lupaa saadaksesi nuolla minua. Ensin en reagoinut pyyntöösi millään tavalla, vaan annoin sinun anoa ja rukoilla lupaa minulta. Lopulta kuitenkin laskeuduin vuoteen reunalle ja annoin sinulle luvan. Kielesi kosketti minua. Juuri niin hyvin ja niin oikeista kohdista, että en voinut mitään sille, että huokailin ääneen ja työnsin lantiotani sinun kieltäsi ja suutasi vasten. Kielen kosketus vuoroin klitoriksen päällä ja siitä pillun huulia pitkin peppureiälleni sai minut kiemurtelemaan nautinnosta. Nuolit minut orkkuun, yhä uudelleen ja uudelleen. Niin kauan, että lopulta valuin mehuni pitkin vuoteen reunaa ja lattialle ja kasvoillesi.

Kierähdin pois kielesi ulottuvilta. Vedin hetken henkeä ja nousin ylös vuoteesta. "Kiinnitä kätesi", mutisin lähtiessäni ja jatkoin: "Mahallesi". Kävin kiinnittämässä straponin ja tulin takaisin makuuhuoneeseen. Kiinnitin toisen kätesi ja komensin sinut polvilleen. Asetin straponin dildon huuliesi väliin ja käskin sinun imeä sitä. Sinä vihaat suusi panemista, ja minä taas olin päättänyt, että sinä opit olemaan nöyrä, joten nussin sinua armotta suuhun niin, että olit oksentaa dildon työntyessä yhä syvemmälle kurkkuusi. Minä nussin vielä kovemmalla kiihkolla huomatessani, miten kyyneleet valuivat pitkin poskiasi yökkäysrefleksin pakottamana.

Sitten siirryin taaksesi. Otin liukastusvoidetta ja levitin sitä pakaroittesi väliin ja tiukalle reiällesi. Asetin sylkesi liukastaman dildon reiällesi ja työnnyin hitaasti mutta varmasti syvälle suoleesi. Sinä huokaisit, osin siitä, että oli taas aikaa, kun olin nainut persettäsi, ja se tuotti kipua, mutta osin myös nautinnosta. Odotin hetken, ennen kuin aloin nussia sinua hitaasti. Välillä läväytin edelleen punaista pakaraasi kämmenelläni ja työnnyin uudelleen ja uudelleen, aina vaan syvemmälle ja nopeammin. Sinä huohotit nautinnosta, mutta myös varmasti jo kivusta, sillä rajun persepanon lisäksi myös siveysvyösi puristi seisovaa kulliasi tuskallisesti.

Tulin ulos sinusta, irrotin toisen kätesi, komensin sinut selälleen ja nostin jalkasi ylös. Työnnyin uudelleen sisään suoleesi, upotin dildoa syvemmälle ja nussin sinua. Avasin sivarin lukostaan ja vapautin kullisi, joka sykki kädessäni kivikovana. Samalla kun nussin sinua perseeseen hyväilin kädelläni kulliasi. Runkkasin ja nussin sinua aina vaan nopeammin. Sinun hengityksesi kiihtyi ja sinä anoit lupaa saada laueta.
Lopetin hyväilyn ja nussimisen ja kysyin, että osaatko olla taas kiltti poika ja vastasit myöntävästi. Annoin sinulle luvan laueta ja työnnyin sinuun uudelleen ja uudelleen juurta myöten käteni runkatessa sinun kulliasi rajusti. Spermasi lensivät kaaressa vatsallesi ja käsilleni ja sinä huusit ääneen. Olin tyytyväinen, orjani tiesi taas paikkansa, ainakin hetken aikaa. Ja sittenhän voisin taas antaa kurituksen, kun edellinen olisi unohtunut. 

Huoltoaseman leidi

Fantasiatarina yhdelle ihailijalleni.

Vakituinen lounaspaikkani sai ihan uuden sävyn, kun kassaneidiksi oli otettu todella uhkearintainen ja vielä muhkeampi perseinen vanhempi daami. Olin pudottaa silmäni, kun maksoin normi päivän lounasta tälle uudelle sydämeni ja varsinkin kyrpäni valloittajalle. Daami pyörähti kassan takana ympäri ja kyrpäni kovettui työhousujen lahkeessa välittömästi. Hymyilin tälle ihailuni salaiselle kohteelle valloittavasti ja heitin, todella loistavasti, valloittavan iskurepliikin kehiin: "Uusi täällä?" Daami tuijotti minua hetken ja päästi hersyvän naurun. Olin TÄYDELLISESTI tämän daamin vallassa.

Valitsin pöydän niin, että saatoin "huomaamattomasti" seurata daamin työskentelyä samalla kun nautin puisevaksi muuttunutta päivän annostani. En saanut silmiäni irti noista kutsuvista rinnoista saatikka naisen herkkuperseestä, joka iloisesti kutsuvana heilui tiskin takana. Kyrpäni ei laskenut tuumaakaan koko lounaan aikana. Onneksi olin syömässä yksin, koska en varmasti olisi pystynyt keskustelemaan mitään järjellistä koko lounaan aikana.

Pois  lähtiessäni nainen huikkasi minulle iloisesti heit ja tervetuloa uudelleen. "Voit uskoa, että varmasti tulen", ajattelin mielessäni.

En saanut naista mielestäni, ja odotin kuumeisesti seuraavan päivän lounasaikaa. Pettymykseni oli valtaisa, kun daami ei ollutkaan tiskin takana. Murheellisena marssin pöytääni ja söin entistä mauttomammaksi käyneen lounaani apeilla mielin. Lähtiessä poikkesin vessaan, ja jumaliste! Nainen oli siellä siivoamassa! Voi onnenpäivää, kun katselin, miten terhakka perse heilui lavuaarin yllä naisen pyyhkiessä lavuaarin pintaa. Kohotin katseeni ja näin, miten nainen katseli minua peilin kautta ja hymyili kurittoman näköisenä.

Punastuin korviani myöten, mutta kakistin kurkkuani ja kehuin daamin perseen olevan ihan liian viettelevä tällaiselle nuorelle miehelle. Daami lähestyi minua ja kosketti kädellään housujeni läpi pullottavaa kyrpääni. "Niinpä tuntuu kultaseni, pitäisikö asialle tehdä jotain?", nainen kysyi ja tuijotti edelleen suoraan silmiini. Peruutin vessakopin avonaisesta ovesta sisään ja nainen tuli perässäni avaten samalla housujeni vetoketjua. "Odotapas hetkinen", daami sanoi, kun laskeuduin pytyn päälle istumaan ja kääntyi kopista ulos. Herkkuperse vain vilahti lähietäisyydeltä edestäni ja oli poissa.

Daami palasi kuitenkin melkein heti. Kyrpä housuista ulkona istuin pytyllä ja katselin naisen avonaisen paidan kauluksesta pullottavia rintoja. Daami työntyi lähemmäksi ja sanoi, että niihin saa koskeakin. Otin rinnat kuperasti käsieni väliin ja painoin kasvoni niiden väliseen uomaan. Hengitin daamin naisellista, hieman hikistä, mutta päihdyttävää tuoksua nenääni. Naisen kädet tarrautuivat hiuksiini ja painoivat päätäni syvemmälle noiden ihanien kumpareiden väliin. Haukoin henkeäni, kun ote hiuksistani irtosi.

Nainen laskeutui eteeni kontilleen ja upotti sykkivän, kivikovan kyrpäni huuliensa väliin ja aloitti sellaisen imemisen, että silmät pyörivät päässäni. Puristin molemmin käsin vessakopin seinistä tukea ja rukoilin mielessäni, että tämä ei loppuisi ikinä. Daami imi ja lipsutteli kielellään kyrpääni niin taitavasti, että minä pelkäsin laukeavani kuin nuori poika ensi treffeillä tuohon ahneeseen suuhun.

Daami kuitenkin nousi ylös, tiputti farkkunsa alas, pujotti itsensä syliini istumaan ja naulitsi itsensä kyrpääni yhdellä nopealla lantion liikkeellä. Ja aloitti sellaisen pirun polskan kyrpäni päällä samalla painaen kasvojani vasten rintojaan niin, että en voinut kuin pujottaa käteni ihanille ja muhkeille pakaroille ja siivittää naisen vauhtia nostamalla ja laskemalla tuota ihanaa persettä ylös alas. Nainen huohotti kiimaisena päälläni, pyöritti persettään yhä kovenevalla tahdilla, ratsasti kuin mielipuoli kyrpääni soutaen. Minä kakistelin henkihieverissä naisen valtavien rintojen välissä ja vedin aina välillä henkeä, kun sain vedettyä itseäni vähän kauemmas tuosta himojeni kohteesta. Kyrpäni huusi jo tuskaansa, tunsin miten siemenet sykkivät lähtökuopissaan, kivekseni olivat kuin tulessa ja yritin vielä pidättää hetken tätä nautintoa. Mutta daami ei antanut armoa, vaan lisäsi vielä hekumallisen perseensä liikettä ja minun oli antauduttava. Varpaitten kynnetkin tuntuivat irtoavan kun lasti lähti selkäytimestä asti ja latasin sen naisen pillun uumeniin huohottaen rintojen välissä nautinnosta.

Nainen laukesi heti perääni pillun imiessä nautinnon aaltojen viimeisetkin spermapisarat sisään tuohon ihanaan kuumaan onkaloon. Nojasin pytyn vesisäiliöön hien valuessa pitkin paidan selkämystä. Nainen nousi päältäni, nosti farkkunsa ja siirtyi ulos kopista. Kun sain itseni koottua sen verran, että pystyin vapisevin polvin nousemaan pytyltä ylös, nainen oli jo työssään lavuaarin vieressä. Ilkikurinen hymy kasvoillaan nainen seurasi peilistä, miten jotenkuten pääsin vessan ovesta ulos. Oven takana seisoi työmiehiä odottamassa sillä oven kahvaan oli pujotettu lappu: "WC:tä siivotaan, odota hetki". Kummastuneet katseet seurasivat minua, kun koikkelehdin vieläkin täysin pyörryksissä huoltoaseman ovesta ulos.

Kiimainen suhde

Livetarina lähiajoista pitkästä aikaa.

Jotkut miehet saavat minut aivan sekaisin. Paras esimerkki siitä on tämä aivan ihastuttavan kiimainen tuttavuuteni jo pitkälti yli kolmen vuoden ajalta. Olemme tavanneet tämän kolmen vuoden aikana livenä nyt neljä kertaa. Siis vain neljä nopeaa, mutta sitäkin kiimaisempaa kertaa. Tarinani puhelinseksistä on saman miehen intouttama, ainoa mies joka todellakin pystyy houkuttelemaan minut puhelinseksiin ja vielä todella moneen kertaan. Ja ei vain puhelinseksiin. Vaan kuvaamaan itseäni (minä! kuvauskammoinen!) mitä kiimaisemmissa olosuhteissa. Viimeisimmän kuvauksen otin, kun poliklinikan vessassa runkkasin itseäni ja videoin sen tälle kiimakullille. Lääkärin odottaessa oven takana. Kaikkea sitä meneekin tekemään, kun on kiihottunut ja lisäksi haluaa tuottaa toiselle nautintoa.

Olemme tavanneet kolme muuta kertaa hyvin pikaisissa, mutta sitäkin kiimaisemmissa olosuhteissa. Uimahallilla sain nauttia silmänilosta, ja sen jälkeen todella kuumasta ja vaativasta sormetuksesta auton etupenkillä, ennen kuin sain kyydin kotiin. Nopeaa ja tehokasta. Ja jättää tietty minut niin kiimaiseksi, että haluan vaan lisää.

Kolmannella tapaamiskerralla olin juuri tullut suihkusta, kun sain tekstiviestin: "Oletko kotona?" Vastasin, että olen juuri tullut suihkusta. Vastaus: "Tulen sinne." Yritin toppuutella, että lapseni tulee hakemaan minua vajaan puolen tunnin päästä, johon sain vain lyhyen vastauksen: "Olen jo siellä." Ovesta sisään astui hyvin päättäväinen mies,joka ensin kokeili pilluni kosteutta hellemekon alta samalla kun itse yritin meikata itseäni ja sitten lopulta kiskoi minut sohvallemme. Muutama nopea sormen kosketus litimärälle ja kiimaiselle pillulleni, ja sitten kiihkeää naimista. Minut otettiin siinä ja nyt. Ja minä nautin. Ollakseni hyvinkin määrätietoinen nautin siitä, että minut otetaan aina silloin tällöin. Ja juurikin tämän helvetin kiimaisen miehen toimesta. Nopea pano, pesulle ja ovesta ulos. Siinä se oli. Ja ehdin lapseni kyytiin.

Viimeisimmällä kerralla tapasimme, kun olin menossa panotreffeille. Mies haki minut parkkipaikaltamme ja tuskin olin istunut auton etupenkille, kun miehen kädet jo hakivat pillua farkkujeni sisältä. Autolla sivutielle, minä tiputin farkkuni nilkkoihin, ja samalla kun pikkutietä ajettiin eteenpäin, sain sellaista sormetusta, että oksat pois.

Linja-autopysäkille auto parkkiin, siis tällä pikkutiellä, missä ei edes ole levennyksiä linja-autopysäkille, eli olimme periaatteessa parkissa keskellä tietä. Minä squirttaan nykyään aina vaan helpommin. Ja koska auton etupenkkiä ei voinut kastella, sanomalehti perseen alle ja menoksi. Aina kun auto ajoi ohi, toiminta keskeytyi. Hakkasin auton kattoa nyrkilläni ja huusin suoraa huutoa, kun nesteeni roiskuivat pitkin ja poikin. Siinä kiimassa on aivan sama, mitä minulle tekee. Ja mies otti itselleen ihan oman kappaleen (ensimmäistä kertaa annan jonkun kuvata itseäni omiin tarkoituksiinsa) videopätkää siitä, miten nesteet roiskuivat pitkin reisiä ja miehen kättä. Yhdessä me runkkasimme sitten, vaikkakin minun runkkaamisestani ei tullut mitään, kun ensin levisi klittakiihottimen patterit pitkin autoa ja sitten ne vielä loppuivat kesken. Ja siitäkin mies otti pätkän videolle itselleen, minun runkkaamisestani autonsa etupenkillä. Se on kiihottavaa ja se on niin ihanan kiimasta. Siitä pillu turvoksissa ja squirttinesteille tuoksuen treffeille, niin valmiina jatkamaan kesken jäänyttä leikkiä.

Minuun tehoaa miehen kiima, se puree paremmin kuin mikään muu. Ja tässä miehessä sitä kiimaa piisaa. Olisin valmis naimaan varmasti vaikka joka psemmissa olosuhteissa. Viimeisimmän kuvauksen otin, kun sairaalan poliklinikanäivä, mutta siinä on omat tietyt riskinsä. Ensinnäkin, olosuhteet eivät ole järin suotuisat. Lisäksi, kuinka pian se kiima ja halu, joka meidän välillämme kytee, menettäisi merkityksensä ja naimisesta tulisi vain "tapa". Tosin, näillä mielikuvituksellisilla tapaamisilla se tuskin ihan pian muuttuisi puuduttavaksi. Mutta, mitä kauemmin me kiusaamme toisiamme ja sitten purkaamme sen kaiken kiiman näillä harvoilla tapaamisilla, sitä kiihkeämpää seksi meidän välillämme on. Ja niin kauan kuin se säilyy näin kiihkeänä ja samalla tuhmana se riittää minulle. Ja luultavasti myös tälle miehelle. Ainakin toivon niin.