perjantai 7. elokuuta 2015

Stressin poistoa

Livetarina jälleen kerran. Tästä miehestä näköjään saa kirjoitettua tarinaa joka kerta. Kertokaa ihmeessä, jos alan jauhaa samaa ja alkaa kyllästyttää.


On ollut tässä jonkin asteista stressiä, liittyen sekä henkilökohtaisesti ihan arkielämään että myös seksielämään ja varsinkin anonymiteettiini. Onneksi vakipanolla (uskallan jo niin sanoa, rohkea kun olen) oli samanlaiset fiilikset, joten päädyttiin yhteiseen stressin purkuun.

Alettiin kahveilla, niin kuin aina. Hipsuttelin hellemekossani ja vakkari käveli selän taakse ja nosti helmaa. Tarkastiko lie tavaran vai sen, että ei oo pikkareita. No ei ole ei. Edelleenkään. Se tekee ihan hyvää tuulettaa. Ja olla käytettävissä aina.

Kahvit juotiin ja höpöteltiin, sitten mies yllätti mut. Olin aika hämmentynyt, kun työhousujen alta löytyi boxerit! No, mies meni pikasuihkuun ja kun olin kuullut, että oli selkä kipee ja lavat jumissa, niin passitin miehen mahalleen sängylleni ja hieroin edes vähän jumiutuneita paikkoja auki. 
Paljas pillu vasten miehen pakaroita tuntui miellyttävältä ja kiihottavalta. Välillä kumarruin imeskelemään miehen korvanlehteä ja kuiskuttelemaan tuhmia ja sitten taas hieroin kiltisti. Samalla kun hieroin miestä, hän kertoi kaveristaan, joka on lukenut tätä minun blogiani (HAH! Paljastuit!) ja haluaisi naida meidän kanssa yhdessä tämän vakkarini kanssa. Toivotin kaverin tervetulleeksi. 

Käänsin miehen ympäri ja otin kullin huulieni väliin. Imin sen kovaksi ja sitten mies veti sen juureen jonkun kiristävän lenkin. Kyrvän verisuonet pullistuivat ihanasti kieltä ja sormia vasten. Imin sitä ahnaasti ja upotin sen syväkurkkuna juurta myöten, tällä kertaa kakomatta. Alkaa se pikku hiljaa sujua, kun harjoittelee riittävästi. Kuolaa valui pitkin kyrpää, syljin sitä lisää joka kerta kun otin kyrvän juurta myöten suuhuni. Syljellä ja spermalla leikkiminen on kyllä niin pornoa, se tekee minut aina vielä kiimaisemmaksi.

Kiskottiin yhteistuumin mekko pois. Ja taisteltiin uusien rinuleitten kanssa, ennen kuin saatiin nekin pois. Mies nussi minua tissien väliin ja imaisin kyrvän suuhuni uudelleen. Minä olen kyllä niin kiimanen kullin lutkuttaja, että en tiedä onko pahempia muualla kuin pornoleffoissa. Ja ne tekee sitä rahasta!!!

Imin vielä aikani ja sitten ponkaisin hakemaan kortsun ja pikkasen liukkaria. Ja nousin ratsastamaan, vaikka se minun sängyssäni onkin aika epätoivosta touhua, kun se on ihan liian pehmeä alusta mokomaan. Mutta nousinpa silti. Rodeotyttöä minusta ei täman lonkkani kanssa saa, mutta liikutinpa lantiotani ja uikutin, kun kyrpä teki niin hyvää syvällä pillussa. Mies veti minut päälleen ja tykitti altapäin niin, että ääni nousi varmaan oktaavin verran. Ja minä halusin lisää. 

Ja tietysti sain. Takaapäin. Ensinnäkin, yhä edelleen minua kiihottaa ihan mielettömästi, kun tämä mies tulee takaapäin, niin ensimmäisenä se painaa multa pään tiskiin, eli poski vaan reilusti patjaa vasten. Ja sitten alkaa sitä kyrpää tulla. Voi jessus sitä huutoa ja kiroilua ja sadattelua ja ulinaa ja vikinää. Ja päiväpeitto alla senkun vaan rypistyy kun kynsin sitä ulistessani.
Ja vähän taaksemmas. Siis sängyssä, kun pääty alkaa lähestyä uhkaavasti. Ja sitten kiinni minua nilkoista. Ja taas sitä kyrpää tulee niin, etä ei riitä sanat eikä kirosanat eikä komentaminen eikä mikään. Kulma vaihtui selkeesti, kun nosti  nilkoista jalat ylöspäin.
Ja taas taaksemmas. Nyt sängyn reunalla ja mies seisoo. Kuvitelkaa nyt sitä isoa sykkivää kyrpää, kuinka se hakkaa niin syvälle kuin siinä mittaa on. Miten se tuntuu hyvälle. Se on ihan kaikkein paras asento. Työnnän persettäni vastaan, kun toinen ottaa vähänkin hajurakoa, haluan sitä kyrpää vaan lisää ja lisää.

Sitten nainen ympäri. Alkoi taas se jalat solmussa milloin mitenkin päin. Kyllä se vaan on niin, että kun toisella on voimaa ja halua, niin minäkin taivun kipeän lonkkani kanssa vaikka solmuun. Enkä minä kyllä kiimassani muista edes, että lonkka on kipeä.
Vuoroin se nussi ja vuoroin kiusas klittaa sormella. Ja kysy vielä, että saako kiusata. Jaa saako??? Veti kyrvän ulos, naputteli sillä klittaa ja minä se laskettelin sänkyni niin märäksi, uikutin nautinnosta ja kiimasta ja halusta ja halusin aina vaan lisää. Ja sain kanssa. Kyrpää pilluun ja sormea klittalle ja taas se naputteli mun klittaa ja minä valuin ja valuin ja valuin.

Ihastuttavaa on myös se, miten tämä mies katselee, kuinka sen kyrpä uppoaa minuun. Sisään. Pilluun. Syvälle. Ja välillä vaan huulille. Ja sitten se katselee silmiin, kun minulla oikein tekee hyvää. Katselee ja hymyilee. Välillä hymähtelee ääneen. Sekin tekee minut ihan kiimasta hulluksi. Sitten se sanoo, että ei malttais millään lopettaa, kun tekee niin hyvää. Minä oon niin valmis, nussi ihan niin paljon ja niin kauan kuin haluat.
 

Mies valui ihan solkenaan ihanasti hikeä. Kun suudeltiin, tuntui kuin olisi itsekin käynyt suihkun alla. Mutta sekin on niin pornoa. Niin kiihottavaa. Olin välillä suu auki ja pyydystin hikipisaroita suuhuni. Välillä pyyhin molemmin käsin miehen kasvoilta hikeä ja sain palkaksi suudelmia. Samalla kun valuttelin pitkin sänkyä omia nesteitäni.
Mies halusi nähdä miten leikin leluillani. Sanoin, että ottaa kaapista minkä haluaa. No, börjehän se taas pääsi mukaan. Mikä siinä onkin, että tuollanen, oisko 24cm, dildo on miehistä niin ihana?

Otin myös klittakiihottimeni ja tein työtä käskettyä, Ensin nuolin börjen liukkaaksi, mutta mies kyllä ehti tarjota minulle kierroksen liukkariakin mukaan ja upotin börjen pilluuni. Ja ei, se ei mene sinne kokonaan. Ei minun pilluni sentään pohjaton ole,vaikka jotkut niin luuleekin. Samalla hieroin klittaani klittakiihottimella.

Ja jumalauta, sitten se ihana mies työnsi kyrpänsä pilluuni börjen kaveriksi. Ensin ajattelin, että tulen hulluksi. Ja kyllähän mä tulinkin. Kiimasta.
Mies nussi minua ja minä rytkytin börjeä sen minkä kiimasilla sormillani ehdin. Ja huusin. Tsiisys sentään miten pornoa. Uskomattoman pornoa.

No, se leikki tuotti tulosta ja nopeesti kortsu pois ja vihdoinkin kyrpä huulille. Spermat valui kielelle ja suuhun ja imin vielä loputkin pisarat mitä irti sain.
Suihkussa pestiin toisemme ja sitten mies lähti töihin. Voi voi miten oon koukussa tähän kyrpään. *huokaus*

4 kommenttia:

  1. Tääl ois 18-vuotias nuori mies kulli kivikovana,tahtoisin treffailla puumaa ;) miten onnistuis?
    T. Iiwar

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan kiihoittavia tekstejä. Olen aivan kovana ja mun kovana oleva kulli lähes roiskasee ilman kosketusta kun ajattelen sua... Olisi aivan ihanaa päästä tuon kukkamekon alle nuolemaan ja työntämään kieli kuumaan pilluusi... Mun on kyllä pakko roiskia tää iso lasti näille sun kirjoituksille ;) kiitos kivoista jutuista

    VastaaPoista
  3. Hei! Kulli kovana luen näitä sun kirjoituksia.
    Täällä olisi 24-vuotias nuori herrasmies käsittelyä vailla.
    Miten sun käsittelyyn pääsee?

    VastaaPoista
  4. Huh... todella upeaa tekstiä kaikissa näissä kirjoituksissa. Kiinnostaisi päästä mukaan leikkimään.

    VastaaPoista