tiistai 27. tammikuuta 2015

Kuuma kesäpäivä

Pikainen fantasia, jonka vaikutteet ovat suoraan kirjasta jota luen tällä hetkellä. En saanut unta, vaan minun oli pakko kirjoittaa tämä tarina, koska se poltti minussa yhtä kuumana kuin kiima.
 
 
Mitään ajattelematta olin seurannut,miten mies nojasi ikkunalautaan ja tuijotti ikkunasta ulos. Miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, että katselin häntä. Katseeni seurasi miehen silmien tummenevaa katsetta, miten vartalo jännittyi paikalleen, kuin peto vaanimaan saalistaan. Voimakkaat lihakset käsivarsissa pullistuivat miehen jännittäessä kätensä nyrkkiin. Sitten mies hellitti otteensa, laski käsivartensa ja hyväili pitkillä sormillaan voimakkaassa erektiossa olevaa kalua, joka pullotti housujen läpi.

Vedin hitaasti henkeä. Tunsin miten kuumat väreet liukuivat pitkin vatsaani, myllersivät siellä ja hengitykseni muuttui nopeammaksi. Seurasin miehen jokaista liikettä odottaen. Pitkien sormien hyväily kovaa kalua pitkin täytti minut kiihkolla, jollaista en ollut tuntenut pitkiin aikoihin.

Mies kavahti ikkunassa. Liikahdin säikähtäneenä ja mies siirsi katseensa minuun, tuijotti hetken silmiini, rentoutui ja istuutui takaisin kahvilan pöydän ääreen. Laskin katseeni takaisin kahvikuppiini ja yritin rauhoittaa myllertävät ajatukseni. Minusta tuntui, että olin kuin tulessa. Kohotin katseeni ja huomasin miehen mielenkiinnon herpaantuneen. Hän poltteli hitaasti savukettaan, puhalsi savua huuliensa välistä ja nosti kahvikupin huulilleen aina välillä.

Tuijotin nyt miehen huulia. En saanut niistä ja pitkistä savuketta pitelevistä sormista katsettani irti. Kuvittelin, miltä mies tuntuisi. Miltä hänen savukkeen maustama suudelmansa maistuisi ja miltä nuo sormet tuntuisivat ihollani. Värisin kiihkosta edelleen. Tunsin kostuvani pelkästä ajatuksesta.

Join kahvini loppuun, nousin ylös tuolistani ja otin käsilaukkuni. Astuin kahvilasta ulos auringonpaisteen lämmittämään ilmaan. Käännyin kahvilan kulmalta pienelle kujalle, joka johdatti kohti pientä toria. Kuulin askeleet takaani samalla hetkellä, kun tunsin käsien kietoutuvan takaapäin ympärilleni. Voimakkaat kädet pakottivat minut oviaukosta hämärään rappuun.

Miehen polttavat huulet laskeutuivat paljaalle olkapäälleni, kädet pakottivat käteni ylös ja mies painoi lantiollaan minut seinää vasten. Tunsin kuumien huulien kosketuksen, hampaiden kovuus viilsi ihoani. Miehen toinen käsi kohotti hameeni helmaa ja pitkät sormet työntyivät tutkimaan jalkojeni kosteaa kuumuutta. Levitin jalkojani, työnsin lantiotani miestä kohti, ojensin kaulani miehen hampaitten purtavaksi.

Miehen käsi siirtyi kosteitten jalkojeni välistä, kuulin miten vetoketju avautui. Mies levitti jalkojani takaapäin ja työntyi sisään kuumaan kosteuteeni yhdellä rajulla työnnöllä. Purin huultani, etten huutaisi nautinnosta. Tunsin veren maun huulillani ja kielelläni.

Mies otti kiinni lantiostani kädellään ja painautui minuun syvälle. Tiukasti ja määrätietoisesti. Yhä uudelleen. Niin kauan mies hakkasi lantiotaan pakaroitani vasten, että upotti hampaansa lopulta olkapääni hentoon ihoon ja laski siemenensä syvälle uumeniini. Mies vetäytyi pois, laski irti käsistäni, nykäisi mekkoni helman alas. Kuulin miten ovi kolahti ja mies oli poissa. Oven lasista heijastui silmieni polte, ja huuleltani valui veripisara leualleni.

2 kommenttia: