lauantai 21. marraskuuta 2009

Piiskaa

Fantasiaa taas tältä karanneen pimeältä puolelta... ;)


Istuin olohuoneessa ja olin erittäin pirullisella tuulella. Orja
vikisi keittiön nurkassa ja kaikki tuntui muutenkin olevan huonolla
mallilla. Ilma pihalla oli synkeä, vettä tihrutti hiljakseen ja oli
oikein syksyinen päivä.

Painelin eteisen kaapille, ja komensin orjan eteiseen. Kaivoin
kaapista henkselimalliset kurahousut ja sadetakin esille. Orja katseli
minua anovasti. Pirullinen hymy huulillani komensin orjan eteeni ja
puin kuravaatteet hänen päälleen. Takki alle ja kurahousut
henkseleineen päälle. Ja kumisaappaat vielä jalkaan.

Pukeuduin itse hitaasti, korjailin meikkiäni, ja sivusilmällä
seurasin, miten orja alkoi hikoilla. Hymyilin itsekseni, ja pukeuduin
ulkotakkiin, pitkään sadetta kestävään mustaan trenssiin, ja vedin
saappaat jalkaani. Orja nieleskeli katsellessaan saappaita jalassani.

Komensin orjan edelläni ovesta ulos, ja kaivoin vielä eteisen kaapista
lasten vanhan hiekkalapion ja sangon mukaani. Auton luona komensin
orjan takapenkille, ja ojensin ämpärin ja sangon nolostuneelle
miehelle. Ajoin auton ulos kaupungista, läheiselle hiekkakuopalle, ja
parkkeerasin pienelle metsätielle.

Astelin orjan edellä hiekkakuopalle, ja kaivoin tupakat taskustani.
Orja seisoi odottavan näköisenä vieressäni. "Ala painua tekemään
hiekkakakkuja nyt ja oitis", sanoin miehelle. "Ja katsokin, että tulee
kunnon kakkuja, minä tarkastan joka ainoan". Orja käveli sanko ja
lapio kädessään lähemmäs ja asettui kyykkyyn tekemään hiekkakakkuja.
Kävelin orjan taakse ja tönäisin olkapäästä tämän maahan istualleen.
"Kaikki reippaat pojat tekee kakkuja tällä tavalla", sanoin ja vedin
tupakkani loppuun.

Katselin kakkujen tekemistä aikani, ja sitten komensin orjan ylös.
Potkin saappaillani jokaisen taidolla tehdyn hiekkakakun, ja haukuin
orjan pataluhaksi. Mikään kakuista ei ollut mieleiseni, ja komensin
orjan ottamaan sangon ja lapion ja viemään ne autolle. Nopeasti ja
kuuliaisesti orja vei tavarat pois ja tuli takaisin. "Nyt haetaan
sinulle piiskat, koska olet ollut tottelematon ja tuhma kaiken aikaa",
sanoin orjalle ja osoitin suuntaa. Orja käveli edelläni, ja katselin
tarkkaan mistä löytyisi mieleisiäni piiskoja. Osoitin niitä orjalle,
joka kävi keräämässä jokaisen vitsan kuuliaisesti.

Kun piiskoja oli riittävästi, ehkä viisi oikein pitkää ja norjaa
oksaa, käskin orjaa antamaan ne minulle. "Ja nyt menet tuohon puuta
vasten ja lasket housut alas", sanoin orjalle. Orja tuijotti minua
hetken epäröiden. "NYT HETI!", korotin ääntäni, sillä minun mittani
alkoi olla sille päivälle täynnä ja orja selvästi kaipasi kunnon
piiskausta. Orja käveli puun viereen ja laski kurahousut ja sen alla
olevat farkkunsa ja boxerinsa alas. Sadetakin helma roikkui hieman
pakaroitten päällä mutta se ei minua haitannut. Otin tiukan otteen
piiskanipusta ja sivalsin napakan iskun orjan reisille. Viiden piiskan
yhteissivallus mahtoi tuntua orjasta kivuliaalle, mutta ääntäkään ei
kuulunut.

Otin nipusta kaksi piiskaa ja aloin piiskata niillä orjan reisiä, isku
toisensa jälkeen sivalsi, varmasti kivuliaammin ja kivuliaammin, sillä
minä löin nyt jo kiihkolla ja himolla tuota paljasta ja punottavaa
takamusta, jolta orja oli käskystäni nostanut takin ylemmäs. Pakarat ja
reidet olivat ihan piiskojen viiruttamat ja orja huohotti kasvot puuta
vasten. Minä löin vielä muutaman iskun ja käskin orjan kääntyä.

Orjan kalu seisoi uljaasti pystyssä ja orja tuijotti maahan häveten
tilaansa. Minä en ollut antanut lupaa tyydyttämiseen, joten orja odotti
mitä minä käskisin häntä tekemään. Kehotuksestani orja levitti jalkansa
ja iskin piiskanipulla hallitusti aivan kivesten ja seisovan kalun alle
jalkojen yhtymäkohtaan. Uudelleen ja uudelleen. Kunnes myös jalkojen
väli punoitti viirullisena. Sitten komensin orjaa nostamaan housunsa
ylös, kävelin kiihtyneenä autolle ja ajoin auton kotiin. Peilistä
katselin salaa orjaa, joka kiemurteli takapenkillä varmasti
kivuliaitten pakaroittensa ja reisiensä kanssa, mutta onnellinen ja
autuas hymy kasvoilla, koska luuli etten minä nähnyt hänen ilmettään.

Kotona piiskat nostettiin eteisen oven päälle muistutukseksi orjalle,
miten niitä kunnon hiekkakakkuja tehdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti