torstai 30. heinäkuuta 2009

Liveshow Matiaksen kanssa

Hotellin oven lukko napsahti, avasin oven ja siirryin hämärään huoneeseen. Raahasin laukkuani ja kaikkia tavaroitani käsissäni, heitin ne vuoteelle ja sytytin valot huoneeseen. Silmäni mittailivat huonetta ja vuodetta tarkkaavaisesti. Mielessäni kuvittelin, että mihin asettaisin kameran ja tietokoneen...

Kun kaikki tavarat olivat paikoillaan, siirryin kylpyhuoneeseen valmistautumaan itse illan koitoksiin. Kävin suihkussa, meikkasin itseni huolella, laitoin peruukin päähäni ja pukeuduin uuteen mustaan korsettiini ja pitkiin sukkiin ja saappaisiin. Korsetin päälle vedin ohuen läpinäkyvän silkkisen aamutakin. Lopuksi vedin kasvoilleni silmäni peittävän naamion.

Käynnistin tietokoneen, hain netin kautta oikeat sivut ja käynnistin kameran. Kamera oli kohdistettu kohti vuodetta, ja menin vuoteen laidalle istumaan. Tuijotin kohti kameraa, samalla englanniksi kerroin katselijoille, mitä olisi odotettavissa hetken kuluttua. Hotellihuoneen oveen koputettiin hiljaa. Sanoin kameralle, että nyt alkaisi tapahtua ja astelin ovelle.

Päästin Matiaksen ovesta sisään. Ilme miehen kasvoilla vaihteli hämmästyksestä mielihyvään, kun hän näki pukeutumiseni ja naamion kasvoillani. Ojensin eteisessä Matiakselle hänen naamionsa ja vedin hänet sen jälkeen vuoteen vierelle. Hitaasti työnsin miehen istumaan vuoteen laidalle, ja vaivuin itse polvilleni hänen jalkojensa väliin. Kiehnäsin poskellani Matiaksen polvea vasten, käteni hyväili lihaksikasta reittä, tunsin sormieni päillä kuinka kalu alkoi kovettua vasenta reittä vasten. Avasin housujen vetoketjun ja vapautin kalun puristuksestaan.

Nuolin huuliani pitkään, toivoin että kaikki katsojat kameran toisella puolella näkisivät kasvoiltani, kuinka paljon nautin ajatuksesta upottaa tuo ihana, sykkivä jänteikäs kalu suuhuni. Katsoin naamion peittämiin silmiin, ja näin niissä pyytävän ilmeen. Nuolaisin vielä kerran huuliani ja sitten upotin kalun hitaasti juurta myöten suuhuni. Annoin sen hetken levätä kurkussani, sitten vetäydyin hitaasti kohti terskaa ja sen pehmeän samettista ihoa. Kieleni pyöri hitaasti ja nautinnollisesti terskan ympärillä, samalla kun sormeni kietoutuivat kullin ympärille. Toisen käden sormilla hyväilin hitaasti painavia kiveksiä.

Upotin kalun taas syvälle suuhuni, sormien hyväillessä kovemmin kiveksien karvaista ihoa. Tartuit minua hiuksista kiinni ja aloit naida suutani pitkin ja hitain vedoin. Välillä nostit pääni aivan kullin päähän, ja annoit minun nauttia "tikkaristani", sitten taas survaisit kalusi syvälle kurkkuuni asti. Koska tarkoituksena oli vain saada sinut laukeamaan ensimmäisen kerran alistuin mielihyvin haluihisi, ja imin nautinnolla ihanaa sykkivää kulliasi.

Kun nostit päätäni ylöspäin, irrottauduin hetkeksi otteestasi saadakseni nuolla sormeni märäksi. Sitten otin taas kullin huulieni väliin ja sinä jatkoit suuni naimista. Ote hiuksissani tiukkeni, samalla hengityksesi selvästi kiihtyi, ja aloit äännellä hiljaa. Tiesin, että aloit olla lähellä laukeamistasi. Pyöritin kosteaksi nuolemaani sormea peppureiälläsi hetken. Peppusi vastasi sormeni hyväilyyn, ja hitaasti upotin sormeni sisääsi. Tiukka reikä puristi sormeani kiihkeästi, mutta pikku hiljaa rentouduit otteessani. Pidit nyt molemmin käsin kiinni hiuksistani ja nussit minua suuhun kasvavalla voimalla. Samaan tahtiin minä nain sormellani sinun peppureikääsi, kun tunsin, miten spermasi lähti liikkeelle. Peppureikäsi puristui tiukemmin sormeani vasten, ja ohuen välilihan läpi sperman syöksyminen kohti suutani tuntui todella huikaisevana. Sinä painoit pääni vasten nivusiasi ja huusit nautinnosta purkautuessasi suuhuni pitkin ja voimakkain nykäyksin. Päästit otteesi hiuksistani ja heittäydyit selällesi vuoteelle, edelleen voihkien nautinnosta kullisi vielä sykkiessä suussani. Nostin päätäni, päästin kalusi valumaan suustani reittäsi vasten ja käännyin kameraa kohti. Hymyilin sperman valuessa vielä huuliltani kohti leukaani ja vinkkasin silmää katselijoillemme. Hiljaisella äänellä kysyin kameralta, vieläkö haluatte nähdä lisää...

Matiaksen vielä "elpyessä" vuoteen laidalla, nousin vuoteen vierestä ylös ja astelin kaivelemaan matkalaukkuani. Laukkuni oli kameran "linjalla" niin, että kameran toisella puolella katsojat näkivät mitä kassissani on, mutta Matias ei...Kaivoin kassista esiin tumman silkkihuivin, ja astelin takaisin vuoteen vierelle. Matias avasi silmänsä naamion takana, ja huokaisi nähdessään liinan kädessäni. Aikaisemmin nämä leikit oli leikitty niin, että Matias peitti minun silmäni, mutta nyt muuttuisi ääni kellossa. "Nostahan kulti päätäsi", sanoin Matiakselle, ja ihmeekseni mies nöyrästi nostikin päätään sen verran, että sain kiedottua huivin silmien eteen. Tarkastin vielä, että Matias ei näkisi huivin alta mitään, ja astelin takaisin matkalaukulleni. Kaivelin sitä, esittelin löytämiäni "välineitä" kameralle, pitkää, ihanaa kaalimatoani, nuoleskelin sitä hetken herkutellen sen muodolla huulillani..

Kuitenkin kaivoin kassista esiin aivan toisenlaisen lelun, vyöllä vyötärölle kiinnitettävän peniksen. Hymyilin kameralle alkaessani sitoa sitä vyötärölleni...Otin kassista liukastusvoidepurkin, ja levitin sitä nautinnollisesti huokaillen peniksen päälle...Vetelin pitkillä kynsilläni penistä edestakaisin, ja hyrisin mielihyvästä...

Matias liikehti takanani vuoteella levottomasti. Kuitenkin äännähtelyni ilmeisesti kiihotti miehen mielikuvitusta, sillä huomasin, että hetkeksi lepotilaan nukahtanut kalu alkoi taas nostella päätään ja Matiaksen käsi hakeutui hyväilemään kiveksiä hetkeksi.

"Näpit irti sieltä", tiuskaisin Matiakselle ja astuin vuoteen viereen. Upotin kalun hetkeksi suuhuni, nautin sen spermaisesta, suolaisesta mausta, ja sitten näpsäytin sormenpäilläni vihaisesti Matiasta reidelle. "Käänny", komensin tiukasti. Matias kääntyi ähkien vatsalleen ja liikutti lantiotaan pehmeää peittoa vasten. "Peppu ylös", komensin Matiasta. Peppu nousi varovasti ylöspäin."Korkeammalle", tiuskaisin ja läppäsin Matiaksen kannikkaa lujasti. Punaiset sormenjäljet ilmestyivät heti valkealle pakaralle.

Otin liukastusvoidetta kädelleni, ja hyväilin Matiaksen kalua takaapäin jalkojen välistä. Matiaksen lantio vastasi käteni liikkeisiin, ja miehen huulilta kuului nautinnollinen huokaus. Päästin kalusta irti, ja levitin miehen pakaroita käsilläni. Liukastusvoiteen liukastamalla sormellani hyväilin hitain pyörivin liikkein pientä peppureikää. Matias yritti paeta sormeani, mutta nappasin häntä tiukasti kalusta kiinni, ja komensin pysymään paikallaan. Kalu seisoi aivan kivikovana Matiaksen haarojen välissä.

Sormeni hakeutui uudestaan peppureiälle, ja nyt aloin painaa sitä hitaasti sisään. Matias yritti taas paeta sormeani, mutta olin ennakoinut sen ottamalla kiinni toisella kädellä kiveksistä, ja nyt puristin, aivan hellästi, kiveksiä sormieni välissä ja sanoin Matiakselle uhkaavalla äänellä: "Pysyt paikallasi". Peppu pysähtyi siihen paikkaan. Sormeni upposi tiukkaan peppureikään helposti, sillä liukastusvoide auttoi asiaa. Tunsin, miten sormeani likisti miellyttäväsi. Odotin, että Matias rentoutuu sormelleni, ja aloin sitten hitaasti liikutella sormeani miehen sisällä. Samalla hyväilin hellästi tiukkoja kiveksiä toisella kädelläni hetkisen. Päästin otteeni kiveksistä, otin liukastusvoidepurkin ja levitin lisää liukastetta pepun ympärille. "Mmmm...kultaseni...nyt saat tuntea jotain aivan mielettömän hyvää", kuiskasin Matiakselle ja katsoin kameraan päin merkitsevän näköisenä. Hieroin liukastusvoidetta hitain liikkein tekopenikseen, tuijotin kameraa, ja liikutin samalla sormeani Matiaksen peppurei'ässä. "Tännekö?", kuiskasin kameralle..."Tännekö te sen haluatte?"....

Olin juuri levittämässä Matiaksen pakaroita vielä leveämmälle, kun kuulin, että oveen koputettiin. Jähmetyin paikalleni, ja Matias edessäni lakkasi hengittämästäkin hetkeksi. Uusi, edellistä vaativampi koputus kuului ovelta. Tönäisin Matiasta, "Mene vessaan", kuiskasin hänelle, ja nousin itse vetämään hotellin aamutakkia ylleni. "Hetkinen, tulen aivan heti", huikkasin ovelle päin. Heitin tekopeniksen vyötäröltäni matkalaukkuun, ja paiskasin laukun kannen kiinni.

Astelin ovelle, ja avasin sitä varovasti. Ovella seisoi mies, (hyvän näköinen mies, mietin hiljaa mielessäni) vartijan puku päällään. "Päivää rouva", mies sanoi minulle ja jatkoi:"Täältä kuuluu jotain epämääräisiä ääniä ja minua pyydettiin tulla tarkistamaan, onko kaikki kunnossa." Vartija yritti kurkistella ohitseni huoneeseen ja lähestyi minua samalla pikkuhiljaa. "Minulla ei ole täällä mitään hätää, olen lepäillyt vuoteella ja katsellut televisiota. Ehkä televisioni oli liian kovalla ja aiheutti häiriötä", vastasin miehelle tuijottaen häntä suoraan silmiin. "Valitettavasti rouva minun on nyt katsottava teidän huoneeseenne, ennen kuin voin palata takaisin", vartija jatkoi itsepintaisesti ja työntyi ohitseni huoneeseen.

Vartija loi silmäyksen sekaiseen vuoteeseen, käänsi katseensa ja huomasi kameran...Joka edelleen kuvasi..."Mitäs ihmettä täällä tapahtuu?", vartija kysyi tuijottaen vuorotellen minua ja kameraa. Huolimattomasti sulkemastani matkalaukusta pilkisti edelleen näkyville koko repertuaari välineitäni, ja vartijan kasvoille nousi yhtäkkiä ymmärtäväinen katse..."Siis, tuota noin, rouvallako on täällä hieman yksinäistä?", vartija kysyi. Silmien katseesta ei voinut erehtyä, vartija tasan tiesi mitä minä harrastin huoneessani. "Voisinkohan minä olla millään tavalla avuksi rouvan ahdinkoisessa tilassa?", vartija jatkoi astellen takaisin ovelle ja työntäen sen kiinni, samalla tuijottaen koko ajan minua silmiin."Tuota", kakistelin vaivautuneena, "eiköhän se olisi kuitenkin parempi, jos minä vaan jäisin tänne yksin ja sinä menisit jatkamaan töitäsi", vastasin vartijalle ja yritin hienovaraisesti työntää häntä kohti ovea. Vartija ei kuitenkaan suostunut hievahtamaankaan, ja tunsin puvun lävitse voimakkaat lihakset, jotka pullistelivat kättäni vasten. Vartija astui askeleen lähemmäksi, ja jouduin nojautumaan seinää vasten, kun en päässyt vartijasta kauemmaksi...

Vartijan katse laskeutui silmistäni alas rinnoilleni, ja huomasin miten kieli nuolaisi yhtäkkiä kuivuneita huulia. Minä pidätin hengitystäni, odottaessani miehen seuraavaa liikettä.Hitaasti katse laskeutui alemmas aamutakin peittämällä vartalollani, noustakseen takaisin ylös silmiini. Katse kysyi lupaa, ja minä en pystynyt kuin nyökkäämään vartijan hypnotisoivan katseen alla. Vartijan käsi nousi hitaasti rinnalleni, hyväili hetken rinnan kaarta takin lävitse, löysi kovettuneen nännin ja vartija nappasi sen sormiensa väliin ja puristi sitä hetken. Henkäisin nopeasti tuntiessani kivun leviävän kuumottavasta nännistäni ja vieden viestin aivoilleni. Nuolaisin huuliani, purin alahuultani vartijan otteen nännissä koventuessa aste asteelta. "Mmm...taidat pitää tästä?", vartija kysyi hiljaisella äänellä. Nyökkäsin päästämättä ääntäkään.

Vartija irrotti otteensa, ja huomasin huokaisevani pettyneenä. Vartija vain hymähti pettymykselleni ja asteli vuoteen vierelle. "Vai kotivideoita täällä kuvataan?", vartija sanoi. "Ei,ei mitään sellaista", ehdin sanoa, kun vartija tiuskaisi minulle: "Hiljaa nainen, turha selitellä, näen kai itsekin, että kamera on kuvaamassa?" "Niin mutta...", änkytin miehelle, mutta tämä ei kuunnellut. "Minähän sanoin, että hiljaa", vartija sanoi ja otti vuoteelta liinan, jolla Matiaksen silmät oli peitetty. Vartija kääntyi puoleeni ja peitti kyselemättä suuni liinalla. "Etköhän opi narttu pitämään suusi kiinni, kun käsketään", vartija sanoi minulle tuijottaen minua silmiin koko ajan. Nyökkäsin alistuneena. (hiljaa mielessäni ajattelin, että voi sinua vartija raukkaa, kohta pääset elämäsi liveshow:hun mukaan, kun et antanut minun puhua)

Vartija tönäisi minut vuoteelle selälleen, tempaisi aamutakkini auki ja henkäisi kuuluvasti nähdessään asuni. Korsetin peittämä vartaloni mustine sukkineen ja korkosaappaineen sai vartijan silmät suurin piirtein pullistumaan päästä ulos. "Jumaliste, mikä narttu siellä takin alla piilotteli", vartija henkäisi. Hetken mies vielä ahmi minua silmillään, ennenkuin asettui sängylle viereeni istumaan. Hitaasti vartija liu'utteli sormiaan pitkin paljasta ihoani. Värisin kylmien väreitten voimasta, ja tunsin kuinka nännini alkoivat uudestaan kovettua. Vartijakin huomasi sen, ja nosti ensin toisen ja sitten toisen nännin korsetin alta esiin. Sormillaan nipistellen mies sai minut kiemurtelemaan vuoteella mielihyvän aaltojen yhtyessä kivun tunteeseen.

Vartija painoi päänsä alas, ja otti toisen nännini suuhunsa. Pitkään imien ja näykkien mies nautti rinnastani, samalla hyväillen toista rintaa kädellään. Otteet kovenivat aste asteelta, ja minä aloin voihkia liinan alla, sen minkä pystyin. Mies katseli hetken minua ja laski sitten kätensä jalkojeni väliin. Stringien narun läpi hän tunsi, kuinka kostea olin jo. "Täällähän on ehditty leikkiä jo jonkin aikaa, kun näin märkänä ollaan", vartija sanoi ja hyväili housun kangaskaistaleen lävitse märkää pilluani.

Painoin lantiotani vasten miehen sormea, mutta hän nousikin ylös ja käveli matkalaukulleni. Uteliaasti mies tutki laukun sisältöä, kunnes ilmeisesti teki valintansa ja tuli takaisin viereeni. Miehellä oli kädessään ihana kaalimatoni, mutta sen lisäksi myös anustappi oli löytynyt kassin onkaloista miehen mukaan.

"Tahtoisitko hiukan hoitoa?", vartija kysyi ja laskeutui viereeni vuoteen reunalle. Nyökkäsin päätäni halukkaana. Vartija levitti jalkani aivan levälleen, kääntyi katsomaan kameraan päin, ja asetteli sitten minut vielä suorempaan linjaan kameran kanssa. "Annetaan nyt kameralle oikein hyvä kuvakulma sinun mehuista tirsuvaan pilluusi", vartija mutisi. Mies otti stringin narusta kiinni, ja siirsi kangaskaistaleen pois pilluni edestä. Hetken sormi hyväili klitoristani, ja painui sitten sisälle litisevään pilluuni.

Vartija nousi sen verran ylleni, että sai syljettyä pilluni vielä märemmäksi. Sitten kuulin, kuinka vihreä matoseni käynnistettiin. Suljin silmäni. Tunsin miten dildon kärki hitaasti alkoi hyväillä klitoristani. Välillä vartija työnsi sen hetkeksi sisääni, mutta otti sen heti pois, kun yritin lantiollani vastata sen liikkeeseen. Aikansa leikittyään klitoriksellani vartija liikahti. Minä jännityin paikalleni, sillä arvasin taatusti, mitä oli tapahtumassa. Sormi pyöri hetken peppureiälläni, kostuttaen reikää pillusta valuvilla mehuillani. Sitten, hitaasti sormi upposi peppureikääni. Ynisin mielihyvästä, vaikka liina olikin edelleen suullani. Sormi vetäytyi kuitenkin pian pois, mutta vain siksi ajaksi, että mies vaihtoi anustapin sen paikalle. Kun tappi oli tiukasti paikallaan, vartija alkoi taas hitaasti pyörittää surisevaa dildoa klitoriksellani. Lantioni vastasi pyörittäviin liikkeisiin, ja mies seurasi ilmeitäni tarkkaavaisesti. Kun lantioni liike alkoi kiihtyä kiihtymistään, mies työnsi dildon pilluuni ja alkoi nussia sillä hitaasti. Välillä toisen käden sormella mies hyväili klitoristani, mutta jatkoi samalla kokoajan hidasta naintiaan. Lantioni alkoi työnnellä yhä nopeammin miehen liikkeitä vastaan. Tunsin, että kuumat aallot alkoivat levitä hitaan myrskyn lailla vatsanpohjastani kohti klitorista tai toisin päin. En enää oikeastaan tiennyt mistä orgasmi lähti liikkeelle, mutta yhtäkkiä räjähdin miljooniksi kiimaisiksi palasiksi vartijan edessä, joka seurasi katseellaan kuinka leijuin orgasmin aalloilla. Hetkeksikään mies ei lopettanu liikettään, vaan päinvastoin lisäsi vain voimaa naimisliikkeisiin ja sormensa otteeseen klitoriksellani. En voinut mitään, kun laukesin uudelleen heti ensimmäisen orgasmin perään. Tunsin, kuinka kuumat nesteeni valuivat vuoteelle vartijan sormien välistä. Paruin täyttä huutoa liinani alla, mutta isompaa ääntä en aikaan saanut. Vartija tuijotti minua silmiin, ja nautti avuttomuudestani selkeästi.

Samalla hetkellä vartijan selän takaa kuului Matiaksen hiljainen ääni: "Pitäisiköhän hänen antaa toipua välillä?" Vartija jäykistyi paikalleen, ja kääntyi sitten Matiakseen päin. Näky oli varmasti mahtava vartijan silmissä, sillä Matias seisoi alasti, mahtava kulli pystyssä ja silmissä sellainen kiimankiilto, että siitä ei voinut erehtyä. "Mitä helvettiä täällä tapahtuu?", miehet sanoivat toisilleen yhtä aikaa.

iehet tuijottivat hetken toisiaan, sitten molempien katse kääntyi minua kohti. Irstas hymy levisi ensin vartijan kasvoille, ja sitten Matiaskin nyökkäsi hyväksyvästi. Miehet olivat selvästi ilman sanaakaan tehneet sopimuksen, että nyt oli nartun vuoro maksaa...

Matias tiesi, että kamera kuvasi edelleen, mutta vartijalla ei ollut hajuakaan siitä, mihin kuva kamerasta meni. Matias laskeutui vuoteelle minun toiselle puolelleni, ja otti vartijan kädestä kaalimatoni, samalla kun vartija nousi ylös ja alkoi riisua vaatteitaan. Pino lattialla kohosi, vaatteet ja kaikki tykötarpeet kolahtelivat pinon jatkeeksi. Kun vartija oli alasti, hän kääntyi Matiasta kohti ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Sanaakaan ei edelleenkään vaihdettu, ja minä seurasin vuoteelta, mitä miesten mielessä liikkui. Matias nyökkäsi kohti lattiaa. Vartijan katse kääntyi kohti vaatekasaa, ja lamppu suorastaan syttyi kasvoilla, kun vartijan katse osui pitkään ja mustaan pamppuun. Minun kasvoilleni levisi kauhistunut katse, ja yritin nousta vuoteelta, mutta Matias painoi minut takaisin vuoteelle.

Vartija koukkasi lattialta pampun käteensä ja laskeutui vuoteelle toiselle puolelleni.

Kaalimadon surina hiljeni. Matias levitti toisella kädellä toista jalkaani ja vartija otti kiinni toisesta jalasta. Miehet levittivät minut vuoteella aivan levälleen, ja sitten....musta pamppu lähestyi avonaista ja märkää pilluani. Hitaasti vartija alkoi upottaa sitä litisevään pilluuni. Matias huokasi vieressäni, ja nautti katseellaan mustan pampun upotessa yhä syvemmälle pilluni uumeniin.

Matias nousi ylemmäs vuoteella, silmät edelleen pilluuni uppoavassa pampussa, nykäisi liinan suuni edestä ja samalla työnsi seisovaa kaluaan kohti huuliani. Avasin suuni ahnaasti tuolle ihanalle kalulle. Samalla kun vartija nai pilluani nesteistäni kiiltävällä pampulla, ja anustappi edelleen syvällä pepussani, Matias alkoi naida suutani pitkin ja voimakkain vedoin. Imin Matiaksen kalua kiihko silmissäni, tunsin miten vartija liikutti valtavaa pamppua pillussani, ja vartija otti kädestäni kiinni ja vei sen seisovalle kalulleen. Kostutin käteni syljelläni, ja otin kalusta tiukan otteen. Vartija sulki silmänsä, Matias nai suutani ja pamppu pillussani jatkoi liikettään armotta. Runkkasin vartijan ihanaa kovaa kalua samalla kun imin Matiasta ahnaasti suussani. Vartija liikutti pamppua toisella kädellä, hyväili toisella samalla klittaani, ja Matias kouri rintojani kovakouraisesti.

Tunsin kuinka orgasmini alkoi lähetä. Huohotin, ynisin, imin Matiasta ja runkkasin samalla vartijan ihanaa kullia. Miehet ilmeisesti huomasivat kuinka lähellä orkkuni oli, sillä yth'äkkiä miehet lopettivat hyväilynsä ja vetäytyivät pois luotani. Huokaisin pettyneenä. Olin aivan kiimassa.

Miehet käänsivät minut kontilleen vuoteelle. Kasvoni olivat sivuttain kohti kameraa. Vartija asettui taakseni ja upotti kullinsa yhdellä nopealla työnnöllä pilluuni. Matias asettui eteeni, otti hiuksistani kiinni ja työnsi kalunsa suuhuni. Miehet alkoivat naida minua yhtä aikaa. Toinen suuhun ja toinen pilluun. Suljin simäni ja nautin miesten kiimaisesta liikkeestä sisälläni ja suussani. Hiljaiset ähkäisyt ja huokaukset täyttivät hotellihuoneen.

Hetken naituaan pilluani, vartija vetäytyi ulos minusta, ja Matias veti kalunsa suustani pois. Avasin silmäni harmistuneena, mutta miehet vaihtoivatkin vaan paikkaa. Vartija tuli eteeni, otti hiuksistani tiukan otteen ja upotti pilluni nesteissä olevan kullinsa suuhuni sanaakaan sanomatta. Matias luikerteli selkäni taakse, ja veti anustapin pois pepustani. Pampun kylmä kosketus tuntui pilluni huulilla. Matias upotti sen taas sentti sentin jälkeen sisääni, ja kun se tuntui asettuneen äärimittaansa, jätti sen pilluuni. Peppureiälläni tuntui ensin Matiaksen etsivä sormi, joka upposi peppuuni armotta, mutta vain hetkeksi. Sitten Matias alkoi työntää suurta kaluaan peppuni täytteeksi. Yritin vastustella, mutta vartija piti tiukasti kiinni hiuksistani ja Matias tarrasi lantioihini tiukemmin kiinni käsillään. Suuri kalu upposi hitaasti peräreikääni, täyttäen sen kokonaan. Sitten, hetken tauko, ja Matias alkoi naida peppuani.

Vartija nai suutani, ote hiuksissani tiukkeni tiukkenemistaan ja Matiaksen liikkeet pepussani olivat entistä nopeampia ja kovempia. Kuin yhteisestä sopimuksesta miehet vetäytyivät ulos minusta, ja käänsivät minut selälleen väliinsä. Pamppu pillussani tökötti edelleen paikallaan, ja molemmat miehet olivat kontillaan yläpuolellani. Yhtäaikaa he alkoivat runkata jo äärimmilleen kiihottuneita kalujaan ja minä katselin, kuinka hetken runkkauksen jälkeen molemmat laukesivat kasvoilleni ja rinnoilleni spermaa ruiskuttaen. Lopuksi molemmat nuolettivat kullinsa puhtaiksi suussani ja miehet vaipuivat huohottaen viereeni vuoteelle.

Vartijan poistuttua huoneesta, suljimme kameran Matiaksen kanssa ja poistuimme vähin äänin hotellista. Mahtoikohan vartija koskaan kuulla olleensa liveshown päätähtenä meidän kanssamme?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti