lauantai 25. heinäkuuta 2009

Poliisien kyydissä

Lieneekö minulla ollut salainen fantasia jo kauemminkin joutua virkavallan käsittelyyn, sillä arkiston kätköstä löysin aiemman tarinan poliisien vähemmän hellästä kotiin kyydityksestä.


Siinä ei enää ole hymy herkässä,kun istut linja-autopysäkillä 15 asteen pakkasessa, minihame päällä, korkokengät jalassa,pienessä huppelissa. Ja toteat että viimeinen linja-auto on mennyt jo tunti sitten.Taksiin ei rahat riitä.Ja vielä vähemmän rohkeus nostaa peukku pystyyn ohi ajaville autoille,josko saisi kyydin edes lähemmäs kotia...

Suu mutrussa,mieli maassa ja ajatukset sumeina juoduista siidereistä istuin siis pysäkillä ja mietin, että kenelle sitä uskaltaisi soittaa vielä tähän aikaan.Kellon viisarit näyttivät yli kolme yöllä...Potkin lunta piikkarin korolla,ja vetelin viimesestä röökistä...sekin vielä!!!, viimesiä savuja, kun kuulin auton pysähtyvän lähettyville.

"Hei,neiti...",kuului aika läheltä.Neiti, ketähän ne huutelee?, ajattelin hiljaa mielessäni...En kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota,koska itse en henkilökohtaisesti pitänyt itseäni hiukkaakaan "neitinä". Mutta itsepintainen ääni jatkoi:"Niin, te neiti siinä pysäkillä!" Nostin hämmentyneenä katseeni, ja samalla ýritin ryhdistäytyä...Kytät,prkl, mietin. No tämä tästä enää puuttuikaan...

Maijan sivuikkuna oli auki, ja Transit pörisi tyhjäkäynnillä kadun reunassa,noin viiden metrin päässä minusta. Yritin tarkentaa hieman huppelista näköäni sen verran, että näkisin autolle saakka. Ikkunasta näkyi hiukan sivuprofiilia mieskytästä,joka tuijotti minua pistävillä kytän silmillään. "Niin,kysyin onko neitillä kaikki kunnossa?", kyttä sanoi, ilmeisesti jo ties monetta kertaa, koska minä yritin vain keskittyä olemaan mahdollisimman selvän näköinen."Putkaan tässä vielä joutuisin, niin kyllä olisi asiat mallillaan",mietin jo epätoivoisena. "Juu,kiitos vaan kaikki on ihan okei", vastasin kakistellen kurkkuani. "Odotatkos kyytiä vai mikäs on homman nimi?Eikös se viimeinen linja-auto ole mennyt jo aikaa sitten?",kyttä edelleen kyttämäisen nuivasti uteli. "Noh, tota joo.On se mennyt...", takeltelin ja jatkoin nopeasti:"Mutta poikakaveri tulee ihan justiinsa hakemaan" ja väläytin mielestäni erittäin huikaisevan ja hurmaavan hymyn kytän suuntaan. "Jaha,no hyvää illanjatkoa sitten, koita olla paleltumatta", poliisi vastasi. Transit nytkähti eteenpäin ja jatkoi matkaansa. Minä huokaisin helpotuksesta, ja tuumasin hiljaa mielessäni,että ei hittolainen,nyt on paras lähteä kyllä hipsimään kotia kohti, vaikka matkaa olikin useampi kilometri edessä. Muuten ne kytät tulee takaisin ja korjaa minut tosiaan putkan pahnoille täältä notkumasta...

Epävarmoin, hieman tutisevin jaloin lähdin kaikkea muuta kuin reippaasti askeltamaan kohti kotia.
Olin kävellyt ehkä noin vajaan kilometrin, kun auto kuului hiljentävän vieressäni..Laskin pääni visusti alaspäin kohti maata, ja jatkoin kävelemistäni..."Kuules nyt tyttö, koitatkos sä palelluttaa itses vai onko sulla jotain salattavaa,kun valehtelet valtion virkamiehille ihan pokerina?". Vittu, ne kytät...tää ei voi olla totta...Nostin katsettani ja hymyilin epävarmasti:"En minä mitään, kun tota...se linja-auto meni ja mä en ehtinyt ja taksiin ei ole rahaakaan", mutisin tosi nolona...Kyttäauto pysähtyi siihen paikkaan, ja pelkääjän puolella istunut kyttä hyppäsi autosta ulos."Olisit sanonut,kyllähän kiltit poliisisedät sut kotiin heittää", autosta noussut poliisi sanoi ja avasi maijan takaoven."Hyppää sinne vaan ja kerro mihin voidaan sut viedä", se jatkoi ystävällisellä äänellä. Hieman pelotti vieläkin...jos ne kumminkin vie putkaan...Mutta poliisin herttainen hymy ja lämpimän auton sisälle pääseminen voitti epäröinnin ja niin kömmin koppuroine piikkareineni maijan takakonttiin. "Istu sinne penkille, niin äkkiä ollaan kotona", poliisi sanoi ja paiskasi oven kiinni.

Auto nytkähti liikkeelle melkeinpä saman tien.(Nyt kaikki maijan sisällä oleva perustuu silkkaan mielikuvitukseen, sillä enpä ole ikinä maijan takakonttiin ollut lähemmin tutustumassa!kirj.huom.)
Takakontissa oli ihanan lämmin.Poliisi huuteli etupenkiltä, että pitelisin kiinni lasien edessä olevista raudoista,koska keli oli liukas ja auto saattoi välillä heittelehtiä. Puristin toisella kädellä rautaristikkoa ja toisella penkin reunaa.

Matka sujui aika rivakkaan, mutta vaikka olinkin huppelissa,kiinnitin huomiota yhtäkkiä siihen, että maija ei kääntynytkään kotikadun suuntaan vaan jatkoi matkaansa...ohi...

"Hei, tosta olisi pitänyt kääntyä...",huikkasin varovasti, sillä mikähän minä olen poliiseja neuvomaan, eiköhän ne osoitteet kokolailla tarkkaan tiedä.."Juu,me kyllä tiedetään", vastasi kyttä ja jatkoi:"Meillä kahvitauko just alkamassa ja ajateltiin,että josko haluaisit lämmintä kahvia hörpätä ensin,että pääsi selviää ennenkuin menet kotiisi". Ajatus kuumasta kahvista tuntui hyvälle ja niinpä en sitten sen enempiä vastalauseita mutissut. Nyökkäsin vaan tyytyväisenä.

Meiltä hiukan eteenpäin on ison työmaan vieressä yötä-päivää auki oleva huoltoasema, ja sinnepäin maijan nokka näytti osoittavan. Poliisiradio särähti, puheesta ei tavallinen kansalainen mitään selvää saanut, mutta minulle jutellut poliisi vastasi radion viestiin.Jotain kummaa koodikieltä, sanaakaan en ymmärtänyt.

Maija kurvasi rakennustyömaan portille ja työmaalle sisään saman tien."Hei mitäs nyt?", kysyin hieman pelokkaasti jo."Ei mitään hätää, me käydään vaan tarkastamassa yksi juttu, istu rauhassa siellä vaan", kyttä vastasi.

Auto pysähtyi...Maijan takakontista seurasin,miten molemmat poliisit nousivat autosta, kävelivät vähän matkaa kauemmas ja pysähtyivät sitten juttelemaan keskenään. Transit käydä tuksutti edelleen tyhjäkäynnillä, ja minä suljin silmäni hetkeksi, odotellessani poliiseja takaisin. Kaipa ne minut herättää huoltsikan pihalla jos satun nukahtamaan, ajattelin ja annoin ihanan lämpimän kietoa minut turvalliseen vaippaansa.

Kylmä ilmavirta havahdutti minut.Maijan takaovi aukesi."No niin,neiti pieni...",kyttä joka minut autoon oli päästänyt sanoi ja jatkoi:"Nyt olisi sitten maksun aika". "Mutta eihän minulla ole sitä rahaa", minä sanoin hätääntyneenä. "Kukas tässä mitään rahasta on puhunutkaan", kyttä tokaisi, ja samassa huomasin, että hänellä oli käsiraudat kädessä ja silmissä paloi kummallinen kiilto...

Mihin helvettiin minä oikein olin itseni saattanut,ajattelin kauhistuneena...

Kyttä astui askeleen lähemmäs,ja minä kyyhistyin maijan nurkkaan peloissani."Päästään kuule tyttö helpommalla, jos nyt vaan suostut ihan iisisti tähän juttuun.Ei me sulle mitään pahaa haluta.Vähän vaan lämmitellään yhdessä", kyttä tokaisi ja astui vielä askeleen lähemmäs."Ei ikinä, te ette voi tehdä tällaista, mä en ole teille mitään pahaa tehnyt", minä sanoin ääni pelosta väristen ja jatkoin:"Tehän ootte poliiseja, ei poliisit voi tollasta tehdä!" "Niin mitäs me nyt sitten ollaan neitin mielestä tekemässä?", poliisi kysyi hymyillen edelleen kovin itsevarman näköisenä.

Siinä vaiheessa poliisi oli astunut niin lähelle, että sai tarrattua minua kädestä kiinni ja vetäisi minut seisaalleen. Ilmeisesti käsirautojen kanssa heiluminenkin oli tuttua puuhaa, sillä vaikka kuinka yritin vääntää kättäni irti ja kiemurrella kytän otteessa, huomasin piankin olevani sidottu toisesta kädestä auton toisen sivun lasin suojana olevaan rautakehikkoon ja toisesta toisella puolella olevaan. Kädet levällään alistettuna riuhdoin käsiäni ja sähisin poliisille aivan kauhusta paniikissa. Kyttää tuntui kiukkuinen sähinäni vain naurattavan, sillä hän kääntyi auton takaovea kohti ja huuteli kaverilleen;"Tulepas katsomaan, miten kiukkuinen kissa me saatiin tänne pyydykseen napattua!"

Takaovesta nousi sisään autoa ajanut kyttä, jota en ollut oikeastaan edes nähnyt kunnolla kertaakaan, kumartui minua kohti ja hymyili."Näkyy olevan oikea villikissa", kyttä tuumasi. Kytät seisoivat hetken mittaillen minua päästä jalkoihin. Sitten kytät, ilmeisesti yhteisestä sopimuksesta, astuivat molemmin puolin minua, ja toinen heistä tarttui hiuksiini ja riuhtaisi päätäni taaksepäin. Samalla hän laski huulensa paljaalle kaulalleni ja nuoli kielellään pitkin vedoin avutonta,paljasta kaulaani."Pääset kuules misukka tästä leikistä helpoimmalla, kun osallistut leikkiin meidän kanssamme, eikä meidän tarvitse pakottaa sinua.Kai tajuat, että matkan joudut jokatapauksessa korvaamaan, joko vapaaehtoisesti tai pakottamalla.Päätä itse", sanoi toinen kyttä.

Vastasin parhaalla mahdollisella tavalla, jonka saatoin siinä tilanteessa keksiä. Sylkäisin kaulaani nuolevaa kyttää kasvoille, ja toista potkaisin piikkikorkokengälläni sääreen. Se ei ilmeisesti kuitenkaan ollut paras mahdollinen vastaus, sillä samalla hetkellä sain korvatillikan poskelleni, ja kaulaani nuollut kyttä nappasi hampaillaan kiinni kaulastani."Nyt narttu tunnet nahoissasi nämä temput!", kyttä tiuskaisi korvaani. Ei kestänyt kuin hetken, kun poliisit yhteisvoimin riisuivat ensimmäiseksi kengät jalastani. Kyyhötin siinä paljaalla lattialla sukkasillani, ja tuijotin poliiseja alta kulmieni, edelleen kiskoen ja nykien käsirautoihin sidottuja käsiäni ja sähisten raivoissani. Sitten toinen kyttä kaivoi taskustaan nenäliinan ja työnsi sen syvälle suuhuni."Nyt loppui kisu sähinä ja sylkeminen",hän sanoi minulle tuijottaen minua silmiin kokoajan. Hänen silmänsä kiiluivat ainakin yhtä himokkaina, kuin toisen kytän silmät olivat kiiluneet hänen noustessaan maijan takakonttiin raudat kädessään.

Toinen poliisi kumartui kainaloni alta selkäni taakse, ja tarttui takaapäin kiinni hiuksistani, ja taivutti pääni taaksepäin. Toisella kädellään hän otti kiinni paitani rinnuksista, ja repäisi paitani auki, niin että napit vaan sinkoilivat. Avonaisen paidan sisältä hän kaivoi liivien puristuksista toisen rintani käteensä, ja alkoi hieroa sitä kovakouraisesti. Samalla hän suuteli takaapäin kaulaani. Hampaiden puraisut tuntuivat kaulan iholla kipeälle, ja rintaa puristelevan käden otteet eivät olleet yhtään sen hellemmät.

Sillä aikaa toinen kyttä oli touhuillut edessäni housujensa kanssa, nyt housut lojuivat penkillä yhtenä myttynä, ja kyttä kääntyi minuun päin. Boxereiden lävitsekin saatoin nähdä, että kytällä seisoi tosi rankasti. Housut olivat yhtenä telttana seisovan ja selvästi todella suuren kalun peitteenä. Puistelin päätäni kauhuissani puolelta toiselle, yritin anovasti tuijottaa kyttää silmiin, etä tämä heittäisi mielestään ajatuksen tunkeutua minuun tuolla kauhealla kalullaan ja päästäisi minut vapaaksi. Mutta kyttä vain tuijotti minun paljasta rintaani, jota toinen kyttä edelleen kovakouraisesti rutisteli, ja hieroi seisovaa kaluaan boxereidensa läpi.

Keskenään kytät juttelivat leppoisan oloisesti samalla:"Mites me nyt kuule hoidetaan tämä juttu?",kysyi kaluaan hiplaava kyttä toiselta."Olisi kiva uittaa kullinsa ton nartun huulien väliin, mutta on niin äkäsen sorttinen, että kunhan ei vaan purisi koko vehjettä kiukuissaan poikki?" "Lämmitetään sitä vähän, josko se siitä rauhottuisi", vastasi toinen kyttä selkäni takaa. Samalla hän irrotti otteensa hiuksistani ja rinnastani, ja sanoi minulle"Jos nyt olet hetken ihmisiksi,niin mun ei tarvi sua enempää satuttaa, oletkos?" Nyökkäsin päätäni vaisusti, toivoin kaiketi, että pääsisin irti, että kytät olisivat tulleet järkiinsä kesken touhujensa.

Ensin kyttä irrotti toisen käteni ikkunaraudasta, ja sitten toisen. Mutta samalla kyttä tuuppasi minut istumaan takaisin penkille, ja sitoi käteni uudelleen, nyt molemmat siis saman puolen ikkunaan niin, että käteni olivat kohotettuina ylöspäin. Siinä nyhjötin penkillä, rinta paljaana, suu tukittuna ja alistettuna kahden poliisin edessä.

Toinen kyttä laskeutui polvilleen eteeni. Hänen kätensä pusertui taas tiukasti rintani ympärille, ja toisella kädellä hän kaivoi toisenkin rintani paljaaksi liivien sisältä. Hän kumartui suutelemaan nänniä toisesta rinnasta ja puserteli toista kädellään. Sitten hän vaihtoi huulensa toiselle nännille. Minä puistelin päätäni, en tahtonut tätä, en,en! Ja samalla huomasin kauhukseni, että nännini vastasi kytän kielen kosketukseen alkamalla jäykistyä kiihotuksesta.

Kytän kieli teki edelleen tuttavuuttaan nyt jo selvästi pystyssä jököttävän nännini ympärillä. Päätään nostaen hän sanoi toiselle poliisille:"Katos vaan,misu alkaa tosiaan lämmetä, eiköhän tässä vielä päästä sopimukseen kunhan hetki jatketaan", ja laski huulensa uudelleen näykkimään nänniäni. Huulien kosketus lähetti kaikkea muuta kuin epämiellyttäviä väreitä pitkin selkärankaani, vatsanpohjassa kipristeli, ja tunsin,kuinka pikkuhousuissani kosteus pikkuhiljaa levisi. En halunnut myöntää itselleni, saati vielä vähemmän näille kahdelle paskalakille, että minua alkoi himottaa.

Toinen poliisi katseli vierestä,kuinka hänen kaverinsa nuoli ja hyväili rintojani, ja sanoi sitten:"Annapas,kun minäkin vähän maistan misun tisukkaa,jospa se alkaisi jo pikkuhiljaa rauhottua,ja saisit vaikka uittaa tuonne somaan suuhun sitä kulliasi." Boxerisillaan oleva poliisi nousi jalkojeni välistä lattialta,ja asettui viereeni seisomaan ja hyväili käsillään hiuksiani samalla, kun toinen kyttä laskeutui vuorostaan kontilleen jalkojeni väliin. Kyttä levitti jalkojani enemmän levälleen ja nosti minihameen helman ylöspäin,niin että pikkuhousuni pilkottivat sukkien yläpuolella. Kytän huulet painuivat nännille, ja hän näykki hampaillaan hetken vuoroin toista ja toista nänniä. Samalla hänen kätensä liukui pitkin sukan verhoamaa säärtäni, kohti reisien yhtymäkohtaa. Päästyään reiden juureen, paljaalle iholle, hän nipisti varovasti paljasta ihoa, ja painoi sitten kätensä alushousujen peittämää tussuani vasten. "Mitäs,mitäs",kyttä tuumasi:"täällähän on tytöllä pikkuhousut jo ihan kosteana, taitaa olla misulle mieleistä sittenkin tämä puuha?"

Boxerisillaan olevalle kytälle se oli merkki,jota tämä oli kaiketi jo odottanutkin. Liina otettiin suustani pois, ja kyttä kiskaisi boxerinsa alas. "Nyt tyttö, imepäs vähän poliisisedän kullia, niin että saadaan nämä maksuhommat hoidettua", kyttä sanoi ja tökki kulliaan vasten tiukasti kiinni olevia huuliani. Puistelin päätäni kieltäytymisen merkiksi,mutta toisen kytän liu'utellessa sormensa sisään pikkuhousun kuminauhan alle,löytäessä kostean pikkureikäni ja kovana sykkivän klitorikseni, en voinut kuin ähkäistä ja avata suuni.

Poliisi työnsi kullinsa huulieni väliin, ja alkoi hitaasti liikutella sitä edestakaisin suussani. Molemmin käsin hän piti kiinni päästäni, että en varmasti päässyt kauemmaksi taikka karkuun, kun kulli upposi pohjaan asti kurkkuuni,armotta kitalakea vasten. Yritin epätoivoisesti vetää henkeä joka kerta, kun kulli vetäytyi ulommas suustani, etten olisi tukehtunut, sillä kytän kulli ei ollut mitään pientä sorttia.

Toinen kyttä oli tällä aikaa pujotellut, nyt jo minun jonkinasteisella avustuksellani (nostin peppua kiltisti) pikkuhousut jalastani, ja vetänyt peppuani penkillä vielä hieman eteenpäin, päästäkseen tutustumaan märkään pikku kolooni lähemmin. Kytän sormet levittelivät häpyhuuliani, ja kieli tutki klitorista, huulien välillä leikkisästi näykkiessä klitoriksen väliinsä. Kytän sormi työntyi hitaasti märkään pilluun sisälle, ja kielen jatkaessa nuolemistaan, kyttä liikutti sormeaan edestakaisin pillussani.

Nyt minä jo pyöritin vinhasti peppuani kytän sormea vasten, ja vatsanpohjassa tunsin, kuinka orgasmi kutkutteli ja teki tuloaan. Hiljaa mielessäni ajattelin, että tämä ei voi olla totta.Kaksi poliisia raiskaa minua parasta aikaa,toinen suuhun ja toinen pilluun, ja minä nautin siitä kuin parempikin pikku lutka. Jalkojeni välissä oleva kyttä ilmeisesti huomasi, että aloin olla orgasmin partaalla, sillä hän veti sormensa ulos pillustani ja lakkasi kieleilemästä klitorikseni kanssa. Hän avasi housujensa vetoketjun, ja pudotti housut alas. Sitten hän kaivoi kullinsa esiin pikkuhousuistaan, ja alkoi työntää sitä sisääni.

Toinen poliisi jatkoi suuni panemista, seuraten samalla, miten toisen poliisin kulli upposi sentti sentiltä pienen pilluni sisään, venyttäen pientä reikää äärimmilleen. Kun kulli oli pohjaa myöten pillussani, kyttä alkoi liikkua sisälläni samaan tahtiin suussani pumppaavan kullin kanssa. Samalla kyttä kostutti sormensa pilluni mehuilla ja alkoi pyörittää sormeaan klitoriksellani.

Suussani kulliaan liikutteleva poliisi jatkoi liikkeitään, toinen käsi piteli edelleen tiukasti kiinni päästäni, ja toisella kyttä puristeli rintojani vuorotellen ja nipisteli välillä nännejäni, jotka eivät olisi voineet enää enempää huomiota vaatia osakseen.

Kytät panivat minua, vuoroin hitaasti liikutellen kullejaan pillussani ja suussani, ja sitten taas lisäten välillä vauhtia. Sormi klitoriksellani oli taitava, ja tunsin, ettei minun orgasmiani pitelisi enää mikään. Pyöritin peppuani vasten kytän kullia ja sormea, ja imin kuin hullu toisen kytän kullia suussani. Orgasmi lähti kuin hyökyaalto sisältäni, ja pilluni tuntui imevän kytän kulliin kahta tiukemmin kiinni. Kuin samasta merkistä kytät alkoivat panna minua mielettömällä vauhdilla. Ensin suussani oleva kyttä veti kullinsa ulos suustani, ja veteli kädellään pitkin kullinsa vartta, samalla kun kulli roiski nesteensä kasvoilleni ja rinnoilleni. Ja silloin myös pillussani olleen kytän kulli alkoi syökseä spermalastiaan pilluni uumeniin. Kytät huohottivat ja ähkyivät orgasmiensa vallassa, ja minä katselin silmät utuisina ympärilläni ähkiviä kyttiä.

Kun kytät olivat lauenneet, lattialla ollut kyttä nousi ylös, ja työnsi kullinsa vielä huulieni väliin ja kehotti minua nuolemaan kullinsa puhtaaksi. Nuolin kuuliaisesti viimeisenkin pisaran pilluni nesteissä ja spermassa olevasta kullista, ja sitten vielä toisenkin kytän kullin.

Kytät vetivät housut päällensä, ja päästivät sitten minut irti käsiraudoista. Toinen kyttä antoi suussani olleen liinan minulle ja kehotti minua siistimään itseni. Pyyhin kasvoni ja rintani, ja yritin napittaa paitaani, vaikkakin huonolla menestyksellä, koska melkein kaikki napit olivat jossain maijan lattialla. Kiskoin minihameen alas, pikkuhousujani en löytänyt, mihin lie olivat siinä touhussa joutuneet. Kun olin siistinyt itseni, kytät nousivat takaisin auton ohjaamoon, ja sitten maijan nokka käännettiin kohti kotiani.

Kotipihassa pelkääjän penkillä istunut kyttä tuli päästämään minut maijan takakontista ulos. Mutta ennen kuin päästi minut menemään, hän nappasi kiinni käsivarrestani. "Muistapa tyttöseni yksi pikku juttu", hän sanoi.Tuijotin kysyvästi kyttää silmiin. "Tästä jutusta on turha tehdä isompaa numeroa.Katsos meitä on kaksi yhtä vastaan, ja kuka uskoisi humalaista pikkulikkaa, jos jotain yrittäisit kehitelläkin.Ja sitä paitsi, nyt me tiedetään missä sinä asut, että parempi kun pidät visusti suusi kiinni". Sen jälkeen kyttä laski kädestäni irti, nousi autoon ja maija pyyhkäisi pihasta saman tien pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti