torstai 30. heinäkuuta 2009

Miesystävän narttuna

Meillä oli miesystäväni kanssa erikoinen suhde. Olimme olleet yhdessä
luoja ties kuinka kauan, suhteemme oli rakastava ja hellä, mutta aika
ajoin mieheni halusi seksielämään jotain potkua, ja silloin, yhteisestä
sopimuksesta tietenkin, mies nartutti minua. Siitä seurasikin useita
nautinnollisia hetkiä, mm. tämä seuraava tarina.

Olimme Helsingissä. Miehelläni oli siellä liiketapaaminen, ja olimme
sopineet, että illalla lähdemme yhdessä ulos. Odottelin
hotellihuoneessamme miestäni, olin käynyt suihkussa ja ehostanut itseni
iltaa varten. Lepäilin vuoteella hotellin aamutakki ylläni, kun kuulin
liiketapaamisesta väsyneen mieheni tulevan, hieman kireällä päällä.
Nousin tervehtimään miestäni, mutta sain vain nopean suukon poskelleni.
Mies heitti kädestään kassin vuoteelle ja tokaisi minulle:"Pue nuo
yllesi sillä aikaa kun olen suihkussa".

Suihkun kohistessa kylpyhuoneessa tutkin kassin sisältöä. Uusia
hepeneitä, riemuitsin mielessäni. Levitin vuoteelle mustan korsetin,
mustat saumasukat, stringit ja....isoimman koskaan näkemäni anustapin...
tai ainakin minun hennossa kädessäni se näytti isoimmalta. Musta
kuminen tappi näytti valtavalta. Nielaisin hieman peloissani, mutta
laskin sen kunnioittavasti vuoteelle, ja aloin pukeutua. Korsetti oli
juuri sopiva minulle, tosin tiesinkin sen, sillä mieheni oli ostellut
minulle hepeniä jo pitemmän aikaa. Laitoin sukat jalkaani ja vedin
stringit niitten päälle. Sitten otin kaapista muut vaatteet, musta-
lilan oikein miellyttävää kangasta olevan hameen ja lilan jakkuni. Puin
ne päälleni ja napitin jakkuni napit niin, että rintani näkyivät
korsetin reunan yli. Korkokengät vielä jalkaan ja istuin hermostuneesti
odottamaan miestä suihkusta.

Mieheni tuli kylpyhuoneesta, ja käski minun esitellä vaatteeni
hänelle. Nousin ylös ja kävelin miehen arvostelevan katseen edessä.
"Hyvä", mieheni sanoi:"Nyt kontilleen tuohon vuoteen reunalle".
Tottelin miestäni. Kuulin, kuinka hän avasi salkkunsa, otti sieltä
jotakin, ja asteli taakseni. Hameen helma nostettiin ylös, ja stringien
naru siirrettiin peppureikäni edestä pois. Mies hyväili peppureikääni
hetken sormellaan, laittoi sitten liukastevoidetta sille, ja upotti
sormensa sisääni. Huokaisin nautinnosta, sormi sisälläni tuntui
hyvälle. Mutta muutaman nopean työnnön jälkeen mies otti sormensa pois.
"No niin narttuseni, nyt alkaa illan koettelemus", mies sanoi, ja
jatkoi:"Levitä pakarasi mahdollisimman levälleen". Tottelin miestäni,
painoin poskeni vuodetta vasten ja levitin pakarani niin levälleen kuin
pystyin. Lisää liukastetta valui peppureiälleni. Sitten, kumisen tapin
kosketus reiälläni, ja mieheni alkoi upottaa tappia sisääni. Se sattui,
minä olisin halunnut paeta sen alta, mutta mieheni piti toisella
kädellään lantiostani kiinni, etten päässyt pakoon. Minusta tuntui,
että sulkijalihakseni repeäisi, ennenkuin tappi olisi sisälläni, mutta
pikkuhiljaa mieheni sai sen sisälleni. Täyttävä tunne pepussani oli
polttava, tuntui että en voisi istua edes. Mutta mieheni siirsi
stringin narun takaisin peppureiän päälle, laski hameen helman alas ja
taputti pakaraani. "No niin narttu, nousehan ylös, ja muista, jos tappi
ei pysy paikallaan, seuraa rangaistus". Nousin huterin jaloin
seisomaan, jännitin, pysyisikö tappi paikallaan vai ei. Mutta se tuntui
olevan tiukasti peppureiässäni, jopa niin tiukasti, että epäilin,
lähtisikö se sieltä pois ollenkaan. Istuin tuolille varovasti, ja
tunsin täyttävän tunteen suolessani.

Mies pukeutui, ja olimme jo lähdössä, kun hän vielä muisti jotain.
Salkustaan hän kaivoi kaulapannan ja laittoi sen kaulaani. "Nyt
narttuni on valmis illan koitoksiin", hän sanoi tyytyväisenä. Hotellin
respassa mieshenkilö tuijotti minua kiinnostuneen näköisenä, kun
mieheni luovutti huoneen avaimet säilytykseen. Hotellin edessä nousimme
taksiin, ja mieheni sanoi kuljettajalle jonkin osoitteen.

Taksi pysähtyi jossain päin Helsinkiä jonkun ravintolan eteen.
Nousimme taksista, ja mieheni ohjasi minut ravintolaan sisälle. Ovella
ollut vahtimestari katseli minua tyytyväisen näköisenä, ja nyökkäsi
miehelleni.

Söimme maukkaan illallisen mieheni kanssa, ja joimme viiniä. Istuin
kuin tulisilla hiilillä tappini kanssa, sillä en ollut tottunut moiseen
hehtotappiin pepussani. Mieheni seurasi kiemurteluani aikansa, ja sanoi
sitten minulle: "Nyt narttu asetut sen nätin peppusi kanssa aloilleen,
tai minä keksin jotain vielä ikävämpää pääsi menoksi". Nyökkäsin
miehelleni kiltisti ja yritin asettua.

Olin kiinnittänyt huomiota siihen, että ravintolaan tuli yllättävän
paljon miehiä, ilman seuralaista. Mielessäni ajattelin kuitenkin, että
se on vain minun harhakuvitelmaani, mutta kun annoin vaivihkaa katseeni
kiertää ympäri salia, siellä ei todellakaan ollut kuin muutama nainen
minun lisäkseni, ja miehiä moninkertainen määrä. Tarkemmin naisia
katseltuani huomasin senkin, että jokaisella naisella oli panta
kaulassa. Narttuja siis kaikki, ajattelin hiljaa mielessäni.
Mielenkiintoni alkoi herätä pikkuhiljaa tämän illan ohjelmaa kohtaan,
ja tunsin kostuvani hiukan stringieni sisällä...

Kun ateria oli syöty, mieheni tilasi meille vielä kahvit ja konjakit.
En pidä konjakin mausta, mutta koska olin tänään narttu join
mukisematta minulle tuodun konjakin. Mukava lämpöisyys levisi
konjakista vatsani pohjaan, ja minusta tuntui että olin mukavasti
pienessä huppelissa juomastani viinistä ja konjakista.

Kahvin jälkeen kysyin mieheltäni, saanko mennä käymään naisten
huoneessa. Sain luvan, mutta ohjeen antaa tapin olla paikallaan, siihen
en saisi koskea. Nyökkäsin isännälleni, ja menin naistenhuoneeseen.
Suoritin asiani ja korjailin ehostustani, ennenkuin palasin takaisin
ravintolasaliin. Astelin pöytäämme kohti, mutta pysähdyin hämilläni,
koska mieheni ei istunutkaan pöydässä, vaan siinä istui neljä aivan
vierasta miestä. Minun lasini oli kuitenkin edelleen minun tyhjän
paikkani kohdalla, joten astelin pöydän viereen ja tiedustelin, missä
mieheni mahtaa olla. Yksi miehistä, vanhemmanpuoleinen jo hiuksistaan
harmaantunut mies vastasi minulle, että mieheni joutui poistumaan
puhelimeen ja palaisi tuota pikaa. Voisin istua herrojen seuraan siksi
aikaa.

Istuin paikalleni, ja otin kulauksen juomastani. Tunsin selkeästi
miesten katseet itsessäni. He tuijottivat minua julkeasti, kuin
arvostellen minua. Tunsin itseni vaivautuneeksi. Onneksi näin mieheni
tulevan eteisestä päin. Hän asteli minun viereeni seisomaan, ja
kumartui sitten miesten puoleen. "No, oletteko tyytyväisiä?", hän kysyi
miehiltä pöydässä. Miehet nyökyttelivät jokainen vuorollaan päätään.
Mieheni kääntyi puoleeni ja sanoi minulle: "Juohan juomasti pois,
meidän on nyt lähdettävä näiden herrojen mukaan". Katsoin miestäni
hetken epäröiden, mutta silmien tiukka katse kertoi minulle, että nyt
on syytä uskoa. Kulautin lasini tyhjäksi ja nousin tuoliltani.

Nousimme miesten kanssa tilataksiin, joka vei meidät johonkin
esikaupunkiin. Taksi pysähtyi suurehkon talon pihaan, ja nousimme
kaikki taksista ulos. Vanha herrasmies, joka oli puhutellut minua,
avasi talon oven ja toivotti meidät kaikki tervetulleiksi. Sisällä mies
asteli peremmälle baaritiskin ääreen, ja teki kaikille juomat. Mieheni
toi minulle juomani, ja istuin sohvan reunalle maistelemaan sitä.
Mieheni siirtyi sivummalle, ikäänkuin seuraamaan mitä olohuoneessa
alkaisi tapahtua.

Minä istuin hämmentyneenä neljän, tai oikeastaan viiden, miehen
katseitten kohteena. Tunsin huoneen ilmapiirin, se oli sähköinen,
jännittynyt. Kukaan ei tehnyt liikettäkään, jokainen selvästi odotti,
että kuka ottaa ohjat käsiinsä. Värisin...odotuksesta ja jännityksestä.

Vanha herrasmies otti ohjat käsiinsä, minun mieheni vain seisoi, ja
seurasi sivusta. "Nousehan tyttönen seisomaan, että saamme vähän
katsella sinua", mies sanoi. Nousin epävarmoille jaloilleni ja astelin
keskelle lattiaa miesten katseltavaksi. Tuijotin lattiaa, ja odotin
mitä minua käsketään tekemään. "Avaa jakkusi", kuului hiljainen ja
matala käsky.
Avasin jakun napit ja tiputin jakun olohuoneen pöydälle. Kuulin
hyväksyvää muminaa miesten suusta. "Tulehan tänne", sanoi eräs
miehistä. Kävelin miehen eteen. Mies liu'utti kättään pitkin hameen
peittämää reittäni. Sukkani reunan tuntiessaan mies hymyili
tyytyväisenä, ja työnsi sitten kätensä hameeni alle. Käsi hiveli
reiteni sisäpintaa ja nipisti sitten kipeästi juuri sukan reunan
yläpuolelta arkaa herkkää ihoa. "Nosta hameesi, että me muutkin näemme
mitä siellä tapahtuu", kuulin herrasmiehen sanovan. Nostin hamettani,
ja mies levitti jalkojani leveämmälle kääntäen minut muita päin. Käsi
hyväili edelleen reisiäni, nipisteli herkkää ihoani, ja sitten työntyi
nopeasti stringieni alle. "Mmmm...miehet...tämä narttu on märkänä jo",
mies sanoi toisille, ja tunnusteli julkeasti märkää pilluani
sormillaan. Sormet levittelivät häpyhuuliani, ja yksi sormi työntyi
sisälleni tunnustelemaan pilluni syvyyksiä. Toinen mies lähestyi minua,
ja alkoi hyväillä kovakouraisesti rintojani. Vuorotellen nipistellen ja
leipoen mies puristeli nännejäni. Suljin silmäni, mutta heti kuului
mieheni tiukka määräys :"Silmät auki narttu!" Avasin silmäni
hämmentyneenä, ja annoin kahden miehen jatkaa hyväilyäni.

"Laittakaa narttu pöydälle kontilleen, että voimme vähän tutkia sitä",
herrasmies sanoi ja kaksi minussa kiinni ollutta miestä tarttui käsiini
ja auttoi minut kontilleen pöydälle. Hame nostettiin pakaroitteni
päälle. Kolme miestä lähestyi minua. Tunsin käsien koskettelevan
selkääni, rintojani, reisiäni, jopa pillullani kävivät monet tutkivat
kädet, mutta kukaan ei koskenut tappiin pepussani. Sen annettiin olla
kunnioittavasti paikallaan, eikä kukaan edes kysynyt sen olemisesta
siellä.

Sitten, ensimmäinen mies asettui eteeni, ja käski minun avata
housujensa vetoketjun ja ottaa kalunsa esiin. Tottelin kiltisti miehen
käskyä. Otin puoliksi seisovan kalun housuista esiin, ja sitten odotin,
mitä mies haluaa minun tekevän. "Ime sitä narttu, ja kunnolla
sittenkin", mies tokaisi. Otin miehen kalun suuhuni ja aloin imeä sitä
käskyn mukaisesti. Samalla tunsin, kuinka joku siirsi stringien narun
pilluni päältä sivuun ja upotti sormen, ensin yhden, sitten toisen
sisään litisevään pilluuni. Sormet rouhivat armotta sisälläni, tekivät
pumppaavaa liikettään, pyörivät välillä ja taas pummpasivat. Suussani
oleva kalu alkoi olla paraatikunnossa imemiseni jäljiltä ja mies otti
sen pois suustani, käveli taakseni ja työntyi pilluuni yhdellä
päättäväisellä työnnöllä. Kalun liikkeet pillussani tuntuivat erityisen
kiihottavilta, koska tappi oli peppureiässäni niin tiukkana ja
täyttävänä. Toinen kalu odotti suuni edessä ja sitten kolmas, imin
niitä vuorotellen samalla kun ensimmäinen pani pilluani pitkin ja lujin
vedoin.

Kun ensimmäinen mies alkoi huohottaa takanani, kaksi suutani nainutta
miestä väisti suuni luota, ja pilluani nainut mies työnsi kalunsa
suuhuni, nappasi hiuksistani kiinni ja nai minua suuhun niin kauan
aikaa, että laukesi suuhuni. Nielin joka ainoan pisaran, kuten
kuuliaisen nartun kuuluukin, ja nuolin vielä kalun puhtaaksikin.

Tässä vaiheessa miehet siirsivät minut sohvalle istumaan, aivan sohvan
reunalle. Suuhuni työnnettiin taas kalu imettäväksi, ja molemmissa
käsissäni oli myös kalut hyväiltänä. Kun suussani ollut kalu alkoi
seisoa, mies asettui eteeni lattialle kontilleen ja veti peppuni aivan
sohvan reunalle. Hitaasti mies työntyi sisääni, pilluni huulia
venyttäen ja klitoristani peukalollaan painaen. Yksi mies nousi
sohvalle seisomaan ja työnsi kalunsa suuhuni alkaen naida suutani
hiuksistani pidellen. Toinen mies, jo kertaalleen lauennut, asetti
kalunsa käteeni ja aloin runkata sitä hitaasti. Mies toisensa jälkeen
laukesi, kuka suuhuni, kuka pilluuni ja kuka rinnoilleni. Ja
vuorotellen he vaihtoivat paikkaa ja jatkoivat naimistani. Herrasmies
ja mieheni seurasivat vierestä konjakkilasit kädessä, miten nuorempien
miesten suoritukset etenivät. Ja antoivat välillä neuvoja, miten minua
piti asetella ja kenen piti milläkin tavalla nipistellä nännejäni tai
työntää sormiaan spermasta valuvaan pilluuni.

Kun nuoremmat miehet väsyivät, ties monensienko orgasmien jälkeen,
herrasmies tuli viereeni ja ojensi minulle kätensä. "Tulehan tyttönen,
vien sinut pesulle", hän sanoi ja johdatti minut ylelliseen
kylpyhuoneeseen. Mies riisui minut, ja asetti minut sitten kylpyammeen
pohjalle kontilleen. Tunsin sormien tutkivan anustappia herkästi.
Sormien kosketus tuntui kiihottavalta. Vanha mies työnsi sormensa
pilluuni, kastoi sen sperma-ja limakosteuteen ja alkoi sitten työntää
sitä anustapin ohitse peppureikääni. Minusta tuntui, että nyt reikäni
viimeistään repeää, mutta mies vaan jatkoi sormensa työntämistä. Kun
hän sai sormen tapin päähän asti, hän pyöräytti tapin pois pepustani.
Tilalle hän upotti toisen sormen, ja sitten kolmannen. Hitaasti mies
nai peppuani sormillaan, venytellen ja sorvaten peppureikääni. Sitten
hän nousi, avasi housujensa vetoketjun ja paljasti suurimman eläissäni
näkemäni kalun. Se oli aivan valtava. Edes anustappi ei vetänyt vertoja
tuolle mahtikyrvälle. Tuijotin sitä nieleskellen. Mies käänsi peppuni
itseään kohti, kostutti kalunsa kärjen pilluni mehuissa ja armotta
alkoi upottaa sitä peppuuni. Tiukka ote lantioistani takasi, että en
karkaa senttiäkään tuolta naisen halkaisijalta. Miehen ote puristi
kynsin lantioitteni lihaa samalla kun hän upposi pieneen ja ahtaaseen
peppureikääni vääjäämättä. Sentti sentiltä valtava kalu upposi sisääni.
Minä ähkyin tuskasta, kyyneleet valuivat silmistäni, mutta samalla
tunsin sairasta kiihkoa tuntiessani ison kalun täyttävän minut sentti
sentiltä.

Kun mies oli sisälläni juurta myöten, hän pysähtyi hetkeksi. Sitten
mies aloitti pitkät ja lujat puskunsa suolessani. Molemmat kourat
täynnä pakaroitteni lihaa mies nussi minua kuin viimeistä päivää.
Järjetön kiima nousi sisälläni miehen nussiessa minua. Huusin ja
raivosin kaikki rivoudet mitä ikinä suustani keksin, ja vastasin miehen
työntöihin työntämällä persettäni tämän kullia vasten lujemmin ja
nopeammin. Miehen liikkeet alkoivat nopeutua myös, ja kun hän oli
tulemaisillaan hän veti kullinsa pepustani yhdellä vedolla ja käänsi
minut hiuksista ympäri ammeessa ja työnsi kalunsa, sen hehtaarikyrvän
suuhuni yhdellä työnnöllä. Kurkkuani myöten täynnä miehen kyrpää kaoin
ja nieleskelin ja yritin imeä kalua, jota mies hullun vauhdilla
liikutti suussani. Ote hiuksissani tiukkeni ja miehen huohotus koveni.
Sitten mies työnsi kalunsa syvälle suuhuni ja laukesi kurkkuuni hiljaa
voihkien. Nuolin hehtokullin puhtaaksi miehen vielä toipuessa
orgasmistaan. Sen jälkeen mies otti anustapin, käänsi minut ympäri ja
työnsi sen takaisin peppureikääni. Miehen kullin jälkeen se ei tuntunut
miltään pepussani.

Mies jätti minut pesulle ja lähti olohuoneeseen toisten luokse. Kun
olin peseytynyt, menin miehen perässä toisten luokse. Mieheni piteli
jakkuani kädessään, ojensi sen minulle ja ohjasi minut talosta ulos
ulkona odottavaan taksiin.

Hotellilla mieheni kysyi minulta, olinko mielestäni nyt saanut
kerrankin kullia niinkuin nartun kuuluu sitä saada. Hymyilin nöyränä
miehelleni ja nyökkäsin. Mieheni rakasteli minua sinä yönä rajummin
mutta silti hellemmin kuin pitkiin aikoihin sitä ennen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti